Virtanen: Nyt on se hetki – Manchester Unitedin legendat saapuvat Helsinkiin

Minuutit tuntuvat tunneilta. Kohta on se hetki. Se hetki, kun Manchester Unitedin legendat saapuvat Red Roomilleni.

Kävelen hermostuksissani museossa. Kohta ovikello soi. Nyt mennään. Unelmani on toteutunut.

Oletko hullu?

Oletko hullu? Kysymyksen kysyi ystäväni Aki Linnanahde haastatellessaan minua Youtube-kanavalleen pari vuotta sitten. Kysymyksen taustalla oli hänen vierailunsa Helsinki Red Room -museolleni, jossa on jo yli 35 000 Manchester Unitedin keräilyesinettä. Tavallaan keräilyssä nyt sinänsä ole mitään sen hullumpaa kuin muissakaan harrastuksissa, joskin ei tämä halvimmasta päästä tietenkään ole ollut.

Nyt pari vuotta myöhemmin kysymys sai uuden tason, kun solmin Manchester Unitedin vanhojen pelaajien kanssa kolmen vuoden sopimuksen siitä, että tuon heitä joukkueellisen Suomeen pelaamaan, tapaamaan faneja ja nauttimaan meidän suomalaisten vieraanvaraisuudesta. Ehkä ”oletko hullu” -kysymyksen sijaan oikea oikeampi olisi ”miksi”. Koitan vastata teille tähän.

Miksi jalkapallofani ottaa riskin ja tuo 15 oman suosikkijoukkueensa vanhaa pelaajaa Suomeen pelaamaan näytösottelun ja juhlimaan fanien kanssa?

Fanikulttuurin kehittäminen

Olen kiertänyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana erilaisia fanitapahtumia ja tietenkin ottelumatkoja kansainvälisten Unitedin fanien kanssa. Olen päässyt todistamaan miltä näyttää, kun vuonna 1959 Sir Matt Busbyn pyynnöstä perustettu Maltan kannattajayhdistys vaalii tiiviitä välejään entisten ja nykyisten pelaajien sekä muiden kansainvälisten kannattajien kanssa. Tiivis yhteistyö on taannut sen, että kaikki Unitedin voittamat pokaalit ovat käyneet näytillä maltalaisille faneille. Päätyipä 1999 Mestarien liigan pokaali jo matkatessaan Barcelonasta kohti Englantia Maltalle. Saarella myös vierailee joka vuosi iso määrä entisiä ja nykyisiä pelaajia Beckhamin perheestä alkaen.

Olen myös nähnyt miten paljon voidaan fanien toimesta tehdä aktiivisen fanikulttuurin eteen. Äsken mainitsemani Maltan kannattajayhdistys omistaa oman valtavan kerhotalonsa, jossa sadat fanit katsovat yhdessä kaikki ottelut. Seinillä on seuran historiaa, nurkassa oma pieni baaritiski pitää huolen virvokkeiden myynnistä ja fanipuoti mahdollistaa fanituotteiden ostamisen vaikka jokaisen pelin aikana. 

Skotlannissa taasen aktiiviset vetäjät pitävät huolen keskitetyistä ottelumatkoista kaikkiin otteluihin ja tuovat joka vuosi vanhoja pelaajia fanitapahtumiinsa. Norjassa maailman suurin Unitedin Englannin ulkopuolien kannattajayhdistys tekee valtavasti töitä pre-season matsien saamiseksi Skandinaviaan mahdollisimman useasti, sekä heillä tapahtumat vanhojen pelaajien kanssa ovat jokavuotista herkkua. Englantilaisten tekemisestä tietenkin puhumattakaan, sillä ”vanhat ladit” mm. pitävät vanhojen pelaajien haudat siisteinä, keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen useilla tapahtumilla vuodessa ja huolehtivat iäkkäämpien kanssafanien hyvinvoinnista erinäisin tempauksin. 

Miksi tämä sitten on tärkeää? Aloitetaan itsekkäästä näkökulmasta: haluan tehdä Suomesta yhden United-fanien puhutuimmista maista. Haluan, että vanhat pelaajat kilpailevat siitä kuka tänne pääsee tulevina vuosina. Haluan, että tapahtumat, saatu mediahuomio ja kaikki aktiivinen tekeminen tapahtumien välissä auttavat yhä useamman innostumaan Unitedin (tai jonkin toisen seuran) historiasta, ja näin sitoutuvan entistä tiiviimmin osaksi faniyhteisöä ja janoamaan lisää. Toki helpompaa minullekin olisi, jos olisin uskontoni kotimaisten joukkueiden joukosta lapsena löytänyt, mutta näin tämä minulla nyt vaan meni. Ja teille muutamalle sankarille: toimintani ei ole pois yhdenkään kotimaisen seuran tekemisestä – päinvastoin.

Fanikulttuurin kehittäminen (varsinkin ulkomaisen joukkueen osalta) on todellista hartiapankkiduunia. Suomessa sitä tekee jatkuvasti Suomen Manchester Unitedin virallinen kannattajayhdistys MUSCOF. Kaikki sen hallituksen jäsenet ovat vapaaehtoisia, eivätkä saa palkkaa työstään. Näin tilanne on lähes kaikissa kannattajayhdistyksissä, oli seura kotimainen tai ulkomainen. Vaikka Suomessa ei nykyisiä tai vanhoja pelaajia olekaan vilissyt, on virallinen yhdistyksen jäsenluku Englannin ulkopuolisista kymmenen suurimman joukossa. Se ei sinne itsestään ole ilmestynyt. Taustalla on tehty sen eteen valtavasti töitä.

Kiitos internet-ajan, voi kaikki pelit katsoa kalsarit jalassa kotisohvalta. Jääkaappi on lähellä ja pelin jälkeen ei tarvitse matkustaa baarista kotiin – ulkomaanreissuista puhumattakaan. Tässä mallissa ei ole mitään väärää. Tästä kuitenkin uupuu mielestäni se fanittamisen ydin eli muut fanit ja yhteisöllisyys. Voitettujen otteluiden huuma on vähintään tupla juhlittaessa muiden kanssa yhdessä. Hävittyjen otteluiden masennus ehkä sitten ainakin kolmanneksen vähempi, kun voi porukassa avautua ja purkaa tappioon johtaneita syitä. Pääasia, että tunneskaalat koetaan yhdessä. Se vahvistaa myös keskinäistä sidettä.

Ihmisten ajasta kilpaillaan nykyisin niin monen eri viihdykkeen toimesta, että ei ole itsestään selvää saada ihmisiä liikahtamaan – ei vaikka kuinka olisi jonkin tasoinen fani. Musiikkifestivaalit, näyttelyt, ravintolaillalliset ja Netflixin katsominen kotona ovat pieni osa niistä asioista, jotka kilpailevat ajastamme, kun punnitsemme mielenkiintoa lähteä johonkin. Joillekin riittää pelkkä halpa tuoppi liikauttamaan baariin katsomaan yhdessä peliä, toiselle ei riitä edes nykyjoukkueen saapuminen stadionille. Meitä on moneen lähtöön ja se on enemmän kuin ok. 

Fanikulttuurin kehittämisellä ja Legendojen ottelulla toivon kosiskelevani niitä usean sukupolven brittifutis- ja Huuhkaja-faneja, joille jo uransa lopettaneet pelaajat ovat tarjonneet upeita elämyksiä (ja karvaita pettymyksiä). Ottelu ei missään nimessä tule olemaan Veikkausliigan liikkeen tasolla, mutta uskon monen haluavan vielä kerran laulaa kannattajalaulut omille idoleilleen. Näitä tilaisuuksia faneilla elää vielä kerran ei liian usein tule, ja toivottavasti mahdollisimman monelle tällä on liikuttava vaikutus.

Gaalaillalliset ovat sitten enemmän niille kannattajille, jotka ovat valmiita maksamaan tasokkaasta illallisesta vanhojen pelaajien kanssa. Tarinat vuosien varrelta intiimissä tunnelmissa on jotain, mitä meille Suomessa ei ole aikaisemmin tarjoiltu. Itse olen tällaista toimintaa tänne kaivannut. Haluan nähdä fanien kokoontuvan yhteen juhlistamaan oman seuran historiaa ja sen pelaajia. Sillä ei voi olla muuta kuin paikallista fanikulttuuria edistävä vaikutus!

Suomi-kuvan vieminen maailmalle

Toinen merkittävä vastaus kysymykseen ”miksi” on näkemykseni Suomesta matkakohteena. Olen maailmalla kiertäessäni päässyt kertomaan Suomesta sadoilla ja taas sadoille kanssafaneille, sillä tänne ei valitettavasti hirveän moni ole eksynyt. Poikkeuksetta Suomi kiinnostaa ja erittäin positiivisella tavalla.

Tahdon omalta osaltani käyttää jalkapallokannatusta ”alustana” viedä positiivista Suomikuvaa maailmalle. Onnekseni United on maailman seuratuin seura, joten kuulijoita täältä tuotettavalle materiaalille riittää. Me emme ihan aina tajua sitä, että kannattamien yhdistää yli maarajojen. Unitedista kirjotettavat uutiset ovat lähes poikkeuksetta luetuimpia eri medioissa, ja seuran oma media MUTV on nähtävissä sadoissa miljoonissa talouksissa ympäri maailman. Kun konteksti on näin massiivinen, olisi suorastaan tyhmää olla käyttämättä sitä myös viestinnällisenä rajapintana Suomelle matkakohteena.

Olen alusta lähtien pitänyt museoni nimessä Helsingin mukana eli virallinen nimi on ”Helsinki Red Room”. Koen pääkaupunkimme tuovan luotettavan, mielenkiintoisen ja laadukkaan mielikuvan, mutta samalla myös sopivaa eksotiikkaa. Puitteet ovat museollani täysin poikkeukselliset, sillä tuskin missään muussa pääkaupungissa olisi varaa pitää yli 200m2 yksityismuseota aivan kaupungin keskustassa.

Pelaajien reissuun kuuluu järjestämiemme tapahtumien lisäksi kaupunkikierros ja ruokailuja useissa eri ravintoloissa. Haluan näyttää parasta mitä Helsinki (ja golfin osalta Hirsala) voi tarjota. Haluan, että jokaisesta vanhasta pelaajasta ja kansainvälisestä tänne matkaavasta fanista tulee Suomi-fani, joka mainostaa kuinka upea reissu heillä oli. Tämä on paras mahdollinen mainos Suomelle, Helsingille ja tietenkin minulle tulevien kahden vuoden tapahtumien osalta. Siksi jokainen yksityiskohta pistetään kuntoon yhteistyökumppaniemme kanssa. Oli kyse sitten majoituksesta, siirtymistä, ruoasta, golfista tai itse stadion-ottelusta, kaikkia pieniä yksityiskohtia viilataan aivan viimeiseen asti.

Saatavan näkyvyyden mittakaavaa voi olla hieman vaikea käsittää, sillä monelle eivät tulevat pelaajatkaan välttämättä sano mitään. Reilu vuosi sitten CNN teki jutun minusta ja Helsinki Red Roomista. Se päätyi suosionsa takia median etusivulle vuorokaudeksi. Kyseinen etusivu on yksi internetin liikennöidyimpiä, joten tieto toiminnasta levisi vauhdilla ympäri maailman. Tämän jälkeen mm. Brasilian isoin verkkouutismedia (UOL) teki ison haastattelujutun kanssani. Lisäksi haastatteluita on annettu arviolta sata ympäri maailmaa – Indonesiaan peräti toistakymmentä kertaa.

Nyt Legends Weekend -tapahtumaan saapuu brittidokumentaristi John Gubba tekemään täyspitkän dokumentin toiminnastani sekä tapahtumaviikonlopusta. Hän haluaa kertoa tarinan globaalille yleisölle ja eripituiset versiot tulevatkin näkymään alustavien suunnitelmien mukaan mm. MUTV:llä ja eri fanimedioissa taaten näin miljoonayleisön. Ehkäpä ensi-ilta voitaisiin pitää jossain suomalaisessa elokuvateatterissa…

Tämän lisäksi Suomeen saapuu kansainvälisiä toimittajia, joista ehkä se nimekkäin on Andy Mitten, joka tulee kirjoittamaan artikkelit ainakin omaan United We Stand -fanijulkaisuunsa ja the Athletic verkkomediaan, joka omaa valtavat lukijamäärät erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Intiassa. Hän kirjoittaa artikkeleita myös mm. BBC:lle, Sky:lle, The Nationalille, FourFourTwo-lehdelle, The Independentille ja CQ:lle, sekä hän on julkaissut yli toistakymmentä kirjaa Manchester Unitedista eli pelkästään hänen kauttaan tarinat Suomesta välittyvät pitkälle.