You’ll Never Walk Alonesta nerokkaaseen kuittailuun – Mikä tekee brittiläisestä katsomokulttuurista erityisen?

“Is there a fire drill – onko tämä paloharjoitus?”, kysyivät Burnleyn kannattajat tiistaina, kun Old Trafford alkoi tyhjenemään vierailijoiden siirtyessä 0-2-johtoon.

Hyvin osuva, ivallinen, mutta jo aikamoisen kulunut laulu eli chäntti brittikentillä. Chänttääminen on vahva osa englantilaista kannatuskulttuuria, ja se on myös hyvin erilaista verrattuna vaikkapa Saksaan, jota pidetään yleisesti tällä hetkellä tunnelmaltaan ykkösenä Euroopan huippusarjoista.

Laulamista on mielenkiintoista tutkiskella myös kulttuuriselta kannalta, sillä se heijastaa usein kulttuuria, sekä tuo esille esimerkiksi sosiaalisia epäkohtia yhteisössä.

Kuten Yhdistyneen Kuningaskunnan parlamentissa parhaimmillaan, myös katsomoissa oivalliset laulut ovat Isossa-Britanniassa kannatuskulttuurin suola. Nopea pelitapahtumiin reagointi, tai ivallinen kuittaus vastustajan kannattajille tuo usein esille paikalliskulttuurin piirteitä katsomoissa. Kannattaminen on lähtökohtaisesti tribaalia toimintaa, jossa väritetään stereotyyppisiä asenteita paksulla kynällä.

Etelä-Englannista pohjoisessa vierailevat seuran kannattajat muistuttavat usein törkeän rikkeen jälkeen huutamalla ”you dirty Nothern bastards”. Monilta osin, erityisesti varallisesti Englanti on jakautunut rikkaampaan etelään.

Kannattajat Englannissa puhuvat tällä hetkellä ylentävästi Saksan kannatuskulttuurista sekä brittikatsomoita äänekkäämmästä tunnelmasta. Kannattajat ovat vahvemmin keskiössä seuran toimintamalleissa, mikä on varmasti yksi syy ihannointiin. Toisaalta katsomolaulut ovat manner-Euroopassa erilaisia Englantiin verrattuna. Muualla Euroopassa nähtävä ultras-meininki ei ole Isossa-Britanniassa suosiossa isoista seuroista Crystal Palacea tai osittain Celticiä lukuun ottamatta.

Ultras-kannattamista kuvaavat esimerkiksi isot tifot, soihdut, rummut ja megafonit kannatusryhmän johtajilla. Ultras-ryhmien kannattajat ovat organisoituja ja laulut rytmikkäitä, sekä komeasti kuuluvia. Selhurst Park on saanut mainetta viime vuosina suuren yleisön mielestä Valioliigan tunnelmaltaan parhaana luolana. The Holmsdale Fanatics on pitänyt jo vuosia huolta siitä, että Etelä-Lontoon seura on pelannut hurmosmaisessa tunnelmassa sekä protestoinut lakanoilla esimerkiksi korkeita pääsylippujen hintoja, mutta ryhmä on kokenut tällä kaudella myös ongelmia halukkuudessaan siirtyä keskemmälle päätykatsomoa.

Toisaalta orkesterimainen, suoranainen teatraalisuus ei ole useiden spontaanisuuden nimeen vannovien brittikannattajien mieleen. Vieraspeleissä käyvät kannattajat edustavat usein tätä ryhmää.

Millwallin fanit tulivat jälleen pahamaineisesti esille FA Cupin neljännellä kierroksella, kun he ensin tappelivat Evertonin kannattajia vastaan ja pelin aikana pakistanilaisiin kohdistuneet rasistiset laulut nousivat puheenaiheeksi. Laulusta tekee erityisen pahan se, että brittiläis-pakistanilaiset ovat iso osa Iso-Britannian katukuvaa ja heitä käy luonnollisesti valtava määrä myös peleissä. Isossa-Britanniassa asuu 1,17 miljoonaa brittiläis-pakistanilaista.

Millwallin kaltaiset tapaukset paljastavat kuinka valitettavasti vielä 80-luvulla näkyvästi esillä ollut rasismi elää yhä myös jalkapallokatsomoissa. Muun muassa yksittäisiä Chelsean kannattajia on jäänyt kiinni häpeällisistä huutelusta Raheem Sterlingille hänen ihonväristään.
Peleissä chänttääminen kuvastaa ympäröivää sosiaalista kulttuuria, joka saattaa olla selvästi perässä muuta sivilisaatiota. Joka tapauksessa muualla mediassa esille tullut vihamielisyys sekä jakautuneisuus näkyy jalkapallokatsomoissa näin.

Liverpoolin seurat ovat aina saaneet kuulla kuittailua kaupungin ihmisten köyhyydestä. Tänä talvena seurat ovat osallistuneet ruokapankkikeräyksiin, jolla on kerätty ruokaa ja vaatteita vähäosaisille. Erityisesti Liverpoolin seurat ja Newcastle ovat kunnostautuneet hienossa tempauksessa, ja tämä on aloittanut keskustelua siitä, mihin vedetään raja kuittailun ja selkkauksien välillä katsomolauluissa. ”Feed the Scousers, let them know is Christmas time”, raikui vastustajien päädyissä tuttuun tapaan Liverpoolia ja Evertonia vastaan joulukuussa.

Seurojen väliset vihanpidot ovat aina aiheuttaneet väkivaltaisuuksien lisäksi selkkauksia myös katsomolauluissa. Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohdatessa on helppo huomata, miten alakynnessä olevan joukkueen fanit sortuvat helposti vyön alle kohdistuviin iskuihin. Liverpoolin päädyssä alkavat lentokone-eleiden matkimiset ja laulut Münchenin vuoden 1958 lentoturmasta, jossa 23 ihmistä, mukaan lukien kahdeksan Unitedin pelaajaa sai surmansa. Samoin osa Manchester Unitedin kannattajista laulaa Hillsborough’n vuoden 1989 katsomoturmasta, jossa 96 Livepoolin kannattajaa menetti henkensä. Syvää vihanpitoa on vaikea käsittää, ja tyhmyys ehdottomasti tiivistyy joukossa, kun ympärillä olevat ihmiset aloittavat laulamisen.

Hyvän tunnelman sanotaan laajasti heikentyneen Valioliiga-kentillä, ja tunnelman perässä peleissä käyviä ohjataan usein katsomaan alempien sarjatasojen menoa. Tämä pitää toki usein paikkaansa, mutta kyllä silti Valioliigassakin hyvässä pelissä meno on kunnossa. Vieraspäädyissä puolestaan on lähes kaikissa seuroissa aina aito, kova meininki.

Viime kaudella Allez, Allez, Allez (muualla Euroopassa jo kauan laulettu chäntti) nousi Liverpoolin tavaramerkiksi matkalla kohti Mestareiden liigan finaalia. Mukaansatempaava fanilaulu siivittää parhaimmillaan joukkueen hyvien esitysten mukana kannattajat lentoon. Man City laulaa nykyään mielellään myös omaa versiota Allez Allez Allezista.

https://youtu.be/zY-DDuFrMhA

Usein parhaat fanilaulut ovat alkuperäisiä säveleltään ja sanoitukseltaan. Manchester Unitedin fanit laulavat tällä hetkellä omaa versiotaan tunnetun manchesterilaisbändin Stone Rosesin Waterfall-laulusta. Muutama kausi sitten tuntui siltä, että kaikilla Lontoon seuroilla on versionsa ”We’ve got Alli / Payet / Özilistä”.

Kopiointi on yleistä ja tiettyjä säveliä kuulee peleissä jopa puuduttavan paljon. Digitaalinen aika on mahdollistanut myös viraalit hitit. Kolo / Yaya laulua lauletaan yhä joskus Manchesterin yökerhojen ulkopuolella. Will Grigg’s on fire’n jälkeen Englannissa viime kesänä klassikoksi nousi tunnetusti Football’s Coming Home.

Brittien saaret ovat täynnä kuuluisia hymnejä ja kannatuslauluja. Alkuperäisyys tekee monesti chäntista seuran oman ja se yhdistetään vahvasti siihen. Sen lisäksi huumori, naljailu ja nopea reagointi erottaa brittikatsomon Euroopan muista sarjoista. Alla kirjoittajan TOP5.

Pauli Loukolan TOP5 chäntit

1. Millwall – No one likes us
2. Sheffield United – You fill up my senses
3. West Ham United – I’m Forever Blowing Bubbles
4. West Brom – The lord’s my shepherd
5. Stoke City – Delilah