Tiira: Chelsea on poikkeus jopa lyhytjännitteisessä huippujalkapallossa – ovi käy, ja tulosta tulee

Chelsea pelaa Mestarien liigan finaalissa Estádio do Dragão -stadionilla Portossa lauantaina 29. toukokuuta. Kyseisen lauseen ääneen sanominen alkutalvella olisi luultavasti kohdannut epäuskoisia, huvittuneitakin reaktioita.

Mutta niin vain mittavia panostuksia kesän siirtomarkkinoilla tehnyt Chelsea onnistui korjaamaan kurssinsa ja lunasti paikkansa UCL-finaalissa. Esitysten perusteella vieläpä täysin ansaitusti. Pian päättyvä kausi onkin kuin Chelsea pienoiskoossa: korkeita huippuja, syviä laaksoja, eikä juurikaan seesteisiä jaksoja.

Vaikka huippufutis on lyhytjännitteistä, Chelsea on oma lukunsa. Etenkin Roman Abramovichin vuonna 2003 alkaneen omistajataipaleen aikana ovi on käynyt Länsi-Lontoossa. Managerien työrauha on ollut olematon. Pelaajisto on myös tuulettunut reippaasti.

Silti Chelsea menestyy.

Valmentajaruletti

Tammikuussa Stamford Bridgelle rantautunut ja joukkueen kurssin kääntänyt Thomas Tuchel on Abramovichin pian 18 vuotta kestäneen omistajakson 13. manageri. Jose Mourinho ja Guus Hiddink ovat olleet penkin päässä kahdesti.

Mourinho – kahteen otteeseen – on ainoa, joka on kestänyt pestissään yli kaksi vuotta. Edellistä yli neljä vuotta Chelsean peräsimessä pysynyttä manageria saa etsiä melkein 40 vuoden takaa. John Neal luotsasi sinipaitoja vuodet 1981-1985.

Jatkuva manageriruletti heijastelee Blues-johdon kovia odotuksia. Stamford Bridgellä ei kypsytellä pitkäjänteisiä projekteja à la Jürgen Klopp ja Liverpool. Chelseassa menestystä odotetaan tässä ja nyt.

Tämän on saanut huomata toinen toistaan nimekkäämmät käskijät. Avauskauden mestaruudet eivät suojelleet kakkoskauden jälkeen monoa saaneita Carlo Ancelottia tai Antonio Contea. Maurizio Sarrin pesti jäi Eurooppa-liigan voitosta huolimatta yhteen kauteen. Tilapäismanagerina UCL-voiton keväällä 2012 tuonut Roberto Di Matteo kesti seuraavalla kaudella kolme kuukautta.

Seuralegenda Frank Lampardin otettua kuuman penkin kesällä 2019, osa oli jo aistivinaan muutoksen merkkejä. Siirtokielto ja ykköstähti Eden Hazardin lähtö takasivat entiselle keskikenttäsuuruudelle työrauhan. Viime kesän kovat hankinnat kuitenkin nostivat odotukset tappiin, eikä Lampardkaan selvinnyt.

Chelsean tuulisuus ja nopea narratiivin muutos kiteytyvät kiehtovalla tavalla juuri Lampardin aikaan. Kaudella 2019-20 Länsi-Lontoossa oli ”hyvää fiilistä”. Lampardilta ei odotettu ihmeitä, mutta sijoitus kärkinelikossa oli mainio suoritus. Olkoonkin, että se tuli vain 66 pisteellä. Lampard antoi nuorille vastuuta ja heidän hyvät otteet toivat noviisimanagerille selkänojaa. Puutteitakin oli, mutta niistä ei revitty isoja otsikoita.

Kesän mittavan kulutusjuhlan myötä – kun seuraan naarattiin muun muassa Timo Werner, Kai Havertz, Ben Chilwell ja Thiago Silva – tarina kääntyi. Optimististen tulevaisuuden visioiden sijaan alettiin puhua siitä, onko Lampard tarpeeksi kyvykäs huippujoukkueen peräsimeen.

Abramovich tarjosi vastauksen tammikuussa potkittuaan ”Lampsin” pihalle. PSG:stä hetkeä aiemmin potkut saanut Thomas Tuchel laittoi nopeasti homman järjestykseen – etenkin horjuneen puolustuksen.

Valmentajanvaihdos yleensä piristää ja materiaaliltaan Chelsea on absoluuttinen huippujoukkue. Kurssin nopea kääntyminen ja yltäminen Mestarien liigan finaaliin kuvastaa osaltaan seuran kykyä mukautua nopeisiinkin muutoksiin. Niihin on totuttu.

Pelaajaruletti

Jos ovi on käynyt managerin toimistossa, saranoita on saatu öljytä myös pukuhuoneen ovella.

Chelsea voitti edellisen liigamestaruutensa neljä vuotta sitten. Conten 93 pistettä keränneestä mestariryhmästä nykyjoukkueessa on jäljellä enää neljä pelaajaa: Marcos Alonso, Cesar Azpilicueta, Kurt Zouma sekä N’Golo Kante. Kyseisellä kaudella toiseksi tulleessa Tottenhamissa on edelleen 11 samaa pelaajaa.

Siirtosummat ja nettokulutus tarjoavat perspektiiviä länsilontoolaisten pelaajaliikenteen vilkkauteen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Chelsea on hankkinut uusia pelaajia 1,465 miljardilla eurolla. Se on kuitenkin kaupannut pelaajia 968 miljoonalla. Nettokulutus asettuu siis vajaaseen puoleen miljardiin.

Kulutusjuhlistaan tunnettu Manchester United on laittanut kymmenen vuoden tarkastelujakson aikana uusiin pelaajiin reilut sata miljoonaa Chelseaa vähemmän. Unitedin myynnit jäävät kuitenkin 399 miljoonaan, nettokulutuksen ollessa lähes tuplat Chelseaan.

Toisen öljyrahalla huipulle nostetun seuran Man Cityn ostot näyttävät 1,53 miljardia euroa. Valioliigan mestariksi palanneen taivaansinisen seuran nettokulutus on reipas miljardi.

Vilkkaan liikenteen juurisyy löytyy luonnollisesti manageriruletista. Uusi valmentaja tuo sisään omia pelaajiaan ja osa vanhoista jää ylijäämäksi. Nykyryhmästä ainakin Tammy Abrahamin ja kesällä Ajaxista ostetun Hakim Ziyechin tulevaisuuden yllä leijailee kysymysmerkkejä.

Hanakamman puoleisen ostamisen ja myymisen lisäksi Chelsean pelaajapolitiikkaan liittyy muitakin erikoisuuksia. Mittava lainaralli etunenässä. Chelsea lainaa joka kausi 30-40 pelaajaa muihin seuroihin. Tällä hetkellä muualla pelaavia lainamiehiä on 33 kappaletta. Osa on kokeneempia nimiä, joita on nähty aiemmilla kausilla seuran edustusmiehistössä, osa nuorempia omia kasvatteja.

Lainamiesten joukosta löytyy hämmentäviä tapauksia. Kesällä 2015 seuraan Augsburgista ostettu laitapakki Abdul Rahman Baba, 26, pelaa lainalla Kreikan pääsarjan PAOK:issa. Aiemmilla kausilla ghanalainen on käynyt lainoilla Saksassa, Espanjassa ja Ranskassa. Otteluita Chelsean edustusmiehistössä hän on pelannut 23 kappaletta.

Myös Victor Moses, Tiemoué Bakayoko ja Davide Zappacosta ovat edelleen Chelsean omistamia. Lucas Piazonin lähes 10 vuotta, seitsemän lainaseuraa, kuusi eri maata ja vain kolme länsilontoolaisten edustusmiehistön ottelua kattanut Chelsea-ura päättyi vihdoin tammikuussa pysyvään siirtoon Bragan riveihin.

Chelsean lainaralli voi vaikuttaa järjettömältä, mutta sitä se ei välttämättä ole. Ensinnäkin Chelsea toimii eri tavoin kuin muut isot englantilaisseurat. Se ennemmin lainaa lupaavat omat kasvatit jo hyvin nuorina alemmille sarjaportaille kuin kypsyttelee näitä omissa reservijoukkueissaan.

Toisekseen Chelsea on saanut kerättyä mukavasti lisätuloja pelaajilla, joiden taso ei välttämättä riitä Valioliigan suurseuran edustusmiehistöön, mutta käyttöä löytyy hieman pienemmän profiilin laatujoukkueista.

Esimerkiksi Kroatian maajoukkuemies Mario Pasalic, 26, myytiin useamman lainapesti jälkeen Atalantaan 15 miljoonalla viime kesänä. Muutaman reservipelin Länsi-Lontoossa pelanneesta, nykyisin Dortmundia edustavasta Thorgan Hazardista seura nettosi aikanaan kahdeksan miljoonaa. Ola Ainasta kymmenen ja Tomas Kalasista yhdeksän. Summat ovat varsin kelvollisia pelaajista, jotka eivät ole edustusmiehistössä juuri esiintyneet.

Karuselli pyörii

Esitykset ja tulokset Thomas Tuchelin alaisuudessa ovat herättäneet pohtimaan, voisiko saksalainen olla vihdoin pidempiaikainen ratkaisu.

Todennäköisesti ei.

Samaa pohdittiin niin Conten, Mourinhon kuin Lampardinkin yhteydessä. Chelsea ei ole seura, jossa valmentajalle annetaan aikaa kääntää kurssia. Chelseassa potkut saattaa itseasiassa saada vaikka tulokset pysyisivät hyvinä. Conte voitti FA Cupin viimeisessä ottelussaan Chelsea-managerina. Kulttimanageri Sarri teki tulosta, mutta äkkipikainen kannattajakunta kääntyi vankkumatonta italialaista vastaan.

Jatkuvasta murroksesta huolimatta tulostakin tulee. Tuleva Mestarien liigan finaali on Abramovichin ajan kolmas. Chelsea on juhlinut kerran (2012). Viime vuosikymmenellä seura voitti kolme liigamestaruutta. Eurooppa-liigan voittopokaali matkasi Länsi-Lontooseen vuosina 2013 ja 2019. FA Cupin finaalitappio Leicesterille oli Chelsean neljäs Englannin cupin loppuottelu viiden vuoden sisään. Maailman vanhimman cup-kilpailun se voitti viimeksi keväällä 2018.

Onko jatkuva säätäminen valittu strateginen linja – jossa tuloksen uskotaan tulevan, kun kaikki ovat kokoajan varpaillaan – vai seurajohdon, etunenässä Abramovichin kärsimättömyyttä, on kysymys, johon on mahdoton vastata ulkopuolelta. Niin tai näin, se tuntuu toimivan, vaikka välillä homma palaakin pahasti pohjaan.

Tästä näkökulmasta Dragãon finaalia voi pitää Tuchelin tulevaisuuden kannalta merkittävänä. Jos Chelsea voittaa, saksalaisesta tulee juhlittu sankari, joka nosti alisuorittaneen kriisijoukkueen Euroopan valtiaaksi. Mikäli isokorvaiseen mestaruuspokaaliin kaiverretaan Manchester City, Tuchelista tulee kaksi isoa finaalia muutamassa viikossa hävinnyt luotsi. Valmentaja, joka ei ehkä kuitenkaan ole se kuuluisa ”the right fit”.

Sitten odotetaan seuraavaa alamäkeä, seuraavaa yrittäjää ja ylämäkeä, kunnes karuselli palaa taas lähtöasemalle – kenties pokaalin kera.