Seppinen: Leicesterissä sijaitsee brittikenttien onnellisin lintukoto – King Power Stadium on todistanut satutarinoita ja murhenäytelmiä

Vierailin lokakuussa 2018 ensi kertaa Leicesterissä. En ollut aiemmin todistanut samaan aikaan jotain yhtä tavattoman kaunista ja surullista.

King Power Stadiumin edusta lainehti kukkamerestä, muistokirjoituksista ja kyynelehtivistä ihmisistä. Kuolema on aina subjektiivinen tragedia, ja jokainen käsittelee sen omalla tavallaan. Verrattain kokemattomana toimittajana en ollut kohdannut samaan aikaan järkyttynyttä ja surevaa ihmistä, joten omakin ammatillinen tunneälyni joutui kovaan testiin.

Ennen kaikkea päivä avasi silmäni siihen, miten rakastettu hahmo kaupungissa oli Vichai Srivaddhanaprabha ja hänen perheensä.

Leicester Cityn thaimaalainen omistaja oli menehtynyt pilotin ja kolmen muun matkustajan kanssa traagisessa helikopterionnettomuudessa stadionin edustalla. Se oli ravisuttanut koko kaupunkia.

Mikä teki suuresta surusta samalla tavattoman kaunista? Se, millaisen reaktion se aiheutti ihmisissä.

Tragedia oli jaettu kokemus, joka liimasi yhteisöä entistä lujemmin yhteen. Se oli yksi hurja luku lisää Leicester Cityn ja King Power Stadiumin tarinaan, jota taitavinkaan dramaturgi tuskin olisi osannut viime vuosikymmenellä käsikirjoittaa.

Vichai jätti perinnön

Isä Srivaddhanaprabha jätti Leicesteriin perinnön, jota ei mitata vain jalkapalloseuran hyvinvoinnilla.

Vichai oivalsi paremmin kuin yksikään muu omistaja, mistä brittiläisissä jalkapalloseuroissa ja niiden ympärille rakentuneissa yhteisöissä on pohjimmiltaan kyse. Hän ei investoinut ainoastaan jalkapalloseuraan, vaan koko kaupunkiin.

Hänen vahtivuorollaan Leicester City toki kirjoitti urheilun historian satumaisimman tarinan Valioliigan mestaruudesta, mutta ennen kaikkea Vichai rahoitti paikallisia sairaaloita ja erilaista hyväntekeväisyystyötä.

Totta kai kannattajat huutavat menestystä, mutta tekemällä asioita oikein kentän ulkopuolella ja osoittamalla pienillä teoilla välittävänsä yhteisöstään voi luoda aidosti kestävää perintöä ja saada myös enemmän anteeksi urheilullisesti heikkoina aikakausina.

Jos keskimääräinen tarina brittikentiltä heijastaa kasvavaa kuilua kannattajien ja omistajien välillä, Leicester City on omanlaisensa lintukoto – positiivinen poikkeus sumusaarilla, jossa ahneet, itsekkäät tai osaamattomat omistajat ajavat kausi toisensa jälkeen perinneseuroja ahdinkoon ja kyltymättömät fanit protestoivat raivokkaasti.

Tätä kuvasi omalla tavallaan, kun joukkue voitti seurahistoriansa ensimmäisen Englannin cupin. Kapteeni Kasper Schmeichel haki Aiyawatt Srivaddhanaprabhan kentälle juhlimaan fanien eteen, jotka riemuitsivat isänsä työtä jatkaneen omistajan kanssa.

Olisi mahdotonta kuvitella, että näin tapahtuisi yhdessäkään kuudesta suuresta. Arsenalissa tai Manchester Unitedissa pelkästään stadionille tuleminen voisi olla omistajille turvallisuusriski.

Leicesterissä retoriikka ja teot huokuvat olemista yhtenä suurena perheenä.

”Vichai opetti meidät unelmoimaan ja osoitti, että unelmista voi myös tehdä totta. Hän teki niin paljon meidän hyväksemme”, kertoi eräs kyynelehtivä vanhempi pariskunta stadionin edustalla helikopteritragedian jälkeisenä päivänä.

He eivät puhuneet mestaruudesta tai yksittäisten pelien voitoista. He eivät puhuneet itsestään, vaan meistä. Se oli oikeastaan suurin kunnianosoitus ja todistus omistajan perinnöstä yhteisölle.

Itä-Midlandsin ykkösseura

Vichai osasi myös valita sopivan paikan, jossa rakentaa seuraa nykyiseen suuntaansa.

Leicester on vajaan 350000 asukkaan kaupunki Leicestershiren maakunnassa Itä-Midlandsissa. Itä-Midlands on Englannin jalkapallokartalla yli 4,5 miljoonan ihmisen asuttama alue, joka jakautuu Derbyshiren, Leicestershiren, Lincolnshiren, Northamptonshiren, Nottinghamshiren ja Rutlandin maakuntiin.

Valtavalla alueella on luonnollisesti valtava määrä jalkapalloperinteitä. Leicester City on vakiinnuttanut paikkansa Itä-Midlandsin ykkösseurana, kun samankokoiset tai jopa hieman isommat Derby County ja Nottingham Forest ovat rämpineet Championshipissä.

Championshipissä aluetta edustaa myös Peterborough United. Muita Englannin jalkapalloliigan seuroja Itä-Midlandsista ovat Lincoln City (Ykkösliiga) sekä Grimsby Town, Mansfield Town, Northampton Town ja Scunthorpe United (Kakkosliiga).

Alemmilta tasoilta löytyy puolentusinaa muuta seuraa, joista tunnetuin lienee perinteikäs Notts County.

Itä-Midlands on iso alue, mutta Leicester City näyttää esimerkkiä vanhoille vihollisilleen Derby Countylle ja Nottingham Forestille.

County ja Forest ovat polkeneet tyhjäkäynnillä vuosia. Kun Leicesterissä on rakennettu nykyhetkeä askel kerrallaan järkevästi, Derbyssä ja Nottinghamissa urheilujohtaminen sekä taloudenpito ovat ajautuneet pahemman kerran tuuliajolle. Derbyssä talousvaikeudet ovat johtaneet jopa siihen, että seura on matkalla kohti Ykkösliigaa ja jopa olemassaolo on uhattuna.

Leicesterissä on osoitettu, miten tärkeää on järkevä rekrytointipolitiikka – etenkin jättiseurojen takana, kun valtava määrä seuroja taistelee paikasta keskikastissa ja ylipäätään Valioliigassa.

Myös viidennet sijat satumaisia

Jos paska valuu aina ylhäältä alas, niin sitä tapahtuu myös hyvien asioiden kohdalla.

Leicesterissä on rakennettu menestysrunkoa fiksusti ja pitkäjänteisesti. N’Golo Kante, Harry Maguire ja Riyad Mahrez saapuivat kaikki aikanaan pienellä profiililla ja lähtivät isoina niminä sekä isolla rahalla jättiseuroihin.

Heitä voivat nykyrungosta seurata tulevaisuudessa ainakin Patson Daka, Wesley Fofana, James Maddison ja Youri Tielemans.

Seurajohto on osannut palkata kokonaisuuteen sopivia valmentajia – ja päästää heistä irti oikealla hetkellä. Nigel Pearson nosti Leicesterin aikanaan Valioliigaan. Kokenut Claudio Ranieri johti ”ketut” sensaatiomestaruuteen. Ranierin erottaminen mestaruuden jälkeisellä kaudella tuntui hetken julmalta ratkaisulta. Se oli silti pelillisten mittareiden valossa kova, mutta oikea päätös.

Claude Puel oli sinänsä hyvä valmentaja ja oikeanlainen jatkaja Ranierin työlle, mutta ajautui värittömän luonteensa takia nopeasti sivuraiteelle. Ranierin haamu myös tavallaan esti hänen maksimaalisen onnistumisensa.

Brendan Rodgers on kehittänyt pian kolmevuotisella aikakaudellaan pelaamista uudelle tasolle ja nostanut Leicesterin tasaisesti taistelemaan paikasta Mestarien liigassa. Jos katsoo nykyistä ihanneavausta, oikeastaan kaikki pelaajat ovat kehittyneet Rodgersin alaisuudessa isoja tai vähintään pieniä askelia eteenpäin.

Kahdella viime kaudella on puhuttu siitä, miten Leicester on viime kierroksilla sulanut pois neljän joukosta. Se on totta, mutta totta on myös se, että ylipäätään taistelu paikasta neljän joukkoon viime kierroksille asti on huima suoritus Leicesterin kokoluokan seuralta.

Toissakaudella Leicesterillä oli sarjan kahdeksanneksi ja viime kaudella yhdeksänneksi suurin pelaajabudjetti Valioliigassa. Tällä kaudella pelaajapalkkiot ovat yhdeksänneksi suurimmat. Eroa esimerkiksi ns. kuudenteen suureen, Tottenhamiin, on lähes 25 miljoonaa euroa.

Valioliigan mestaruus ja viimekeväinen Englannin cupin voitto olivat kaupungin folkloressa suuria satutarinoita. Suhteessa resursseihin sellaisiksi voi laskea myös kahden viime kauden viidennet sijat Valioliigassa.

Mikä on siis opetus Leicesterin ikiaikaisille vihollisille? Oikeanlaisella seurajohtamisella heidän paikallaan olisi ihan yhtä hyvin viime vuodet voinut olla Derby County tai Nottingham Forest.

Eroa ei ole tehty rahassa, resursseissa, lajikulttuurissa tai intohimossa, vaan johtotason näkemyksellisyydessä ja älykkäissä ratkaisuissa.

Sympaattinen stadionkokemus

Ensimmäisellä vierailullani Leicesterissä en siis päässyt stadionin sisälle, vaan todistin ulkopuolisena herkkäviritteistä kollektiivista surua King Power Stadiumin edessä.

Ensimmäisen pelipäivän vierailuni tein vuotta myöhemmin, kun Teemu Pukin maali hyydytti ”ketut” kotonaan tasapeliin. King Power Stadium jäi mieleeni positiivisesti paikkana, jonne oli hyvä mennä. Ottelun ympärillä näkyi seuran historia sekä erilaiset jatkumot, jotka linkittyivät tyylikkäästi nykypäivään. Intohimo välittyi lehtereiltä.

Leicester City muutti King Powerille kaudeksi 2002-2003. Seura oli pelannut vuodet 1891-2002 legendaarisella Filbert Streetillä, mutta muutto ei aiheuttanut henkisesti liian suurta kuormaa yhteisölle.

Se tuli selväksi, kun kuuntelin paikallisten tarinoita. Leicester on yhden jalkapalloseuran kaupunki, ja omista ollaan ylpeitä. Moni vanhemman polven leicesteriläinen myös muistaa huonot ajat esimerkiksi 1980- ja 1990-luvulla, mikä pistää nykyhetken perspektiiviinsä.

Lisäksi nykyinen King Power Stadium on vain alle kilometrin päässä vanhalta Filbert Streetiltä. Muutto oli muutenkin välttämätön olosuhteiden kehittämiseksi. Nykyinen yli 32000 katsojan King Power kasvatti kapasiteettia yli 10000 istumapaikalla.

Sielu ei silti kuihtunut, sillä seuraa ei riuhtaistu juuriltaan. Viime keväänä tein vielä yhden pidemmän reissun koronaviruksen hiljentämään kaupunkiin, minkä aikana kiersin vivahteikkaan areenan monta kertaa ympäri.

Auringon valaisemassa kevättuulessa, kaupungin läpi virtaavan Soar-joen vieressä, eteen avautuva näkymä todisti väkevästi: Vichain muistopuutarha, muistolaatat areenan kyljessä, myyntikojut ja elämää nähneet herrat tai rouvat niiden vierellä kertomassa omaa tarinaansa Leicesteristä…

Kaupunki ei välttämättä syki jalkapallokartan valovoimaisimpana tähtenä, mutta suuria tarinoita ja unohtumattomia kokemuksia se osaa ihmisille tarjota.