Seppinen: Legendaarisen Goodison Parkin viimeisistä vuosista muodostumassa kärsimysnäytelmä – Merseysiden sinisellä puolella piilee paljon hukattua potentiaalia

Everton-yhteisöllä on käynnissä tunteikas prosessi, kun seura muuttaa parin vuoden päästä uuteen kotiinsa Mersey-joen varrelle.

Vierailin kolmen kirjeenvaihtajavuoteni aikana säännöllisesti Merseysidella, jossa Stanley Park -puisto erottaa kaksi erilaista jalkapallomaailmaa: Anfieldin ja Goodison Parkin.

Stanley Parkin pohjoispäässä sijaitsee tummansininen maailma, jossa tuoksuu historia ja erään jalkapalloseuran pitkä tarina.

Evertonin kotistadion Goodison Park huokuu perinteitä ja tuhansien pelikenkien jälkiä, mutta areenan ulkoasusta näkee, miksi seurajohto haluaa muuttaa uuteen kotiin. Vaikka ehostusta on tehty viime vuosina, hidasta haalistumista ja rosoa havaitsee stadionin seinissä.

Mersey-joen rannalle, vajaan neljän kilometrin päähän Goodison Parkista, on nousemassa Bramley -Moore Dock Stadium, jonne Evertonin on tarkoitus muuttaa kaudeksi 2024-2025.

Sitä ennen on vielä monien hyvästien aika Goodison Parkille, jossa on kohta 130-vuotiaana stadionina pelattu eniten pääsarjatason pelejä Englannissa ja joka on yksi brittikenttien ehdottomista klassikoista – ja pian myös historiaa.

Paikallisuutta ja kansainvälisyyttä

Kun saapuu pelipäivänä Goodison Parkille, kannattaa varata aikaa kävellä Stanley Park -puiston läpi. Vuonna 1870 avattu puisto on Anfieldin ja Goodison Parkin erottavana luonnonkauniina alueena hieno kokemus.

Mieli virittyy ottelutunnelmaan väistämättä, sillä jalkapalloa pelaavia tai siitä puhuvia ihmisiä ei voi olla huomaamatta.

Goodison Parkilla yhdistyy taiteilu lokaalin ja globaalin välillä. Kun naapurina on Anfield ja Liverpool FC, jotka ovat maailman tunnetuimpia urheilubrändejä, Everton ei voi tehdä eroa kansainvälisessä vetovoimassa.

Everton on hakenut eroa muuta reittiä, mainostanut itseään ”ihmisten seurana”, The People’s Club.

Vierailin ensi kertaa Goodison Parkilla keväällä 2019, kun olin saanut seuran silloisen hihasponsorin Angry Birdsin, jota tuottaa suomalainen pelinkehittäjäyhtiö Rovio, kautta kutsun Evertonin kulisseihin.

Istuin hulppean Royal Liver Buildingin seitsemännen kerroksen huoneessa, jossa seuran edustajat kertoivat diaesitysten avulla, miten paikallisuus on Evertonin valtti.

Se on osa totuutta. Samaan aikaan globaali kiinnostus seuraa kohtaan on kuitenkin suurempaa kuin esimerkiksi Euroopan sisällä. Everton on jättiseurojen takana keskisuuri globaali mahti.

Seuran omistaa britannialaisiranilainen Farhad Moshiri, joka osti vuonna 2017 Mersey-joen kupeessa sijaitsevan Royal Liver Buildingin. Liikemiehen työhuone oli ylempänä. Itse kiertelin toimistotiloja seitsemännessä kerroksessa, josta avautui kaunis näkymä Mersey-joelle.

Toimistotiloissa ison jalkapalloseuran koneisto pyöri täyttä häkää. Kun seurasin tietokoneidensa äärellä kiireisiä työntekijöitä, hahmotin, miksi suomalaistoimittajan sähköposti saattaa helposti hukkua viestitulvaan.

Everton korostaa mainospuheissaan yhteisöä, mutta seurassa on samalla kova hinku ottaa askel Valioliigan keskikastin porukasta ylöspäin. Siksi muutto uudelle areenalle on sille tärkeää. Goodison Park kattaa vajaat 40000 katsojaa, mutta tuleva Bramley-Moore Dock Stadium nostaa kapasiteetin 52 000 katsojaan.

Tulevaisuudessa kapasiteettia on mahdollisuus kasvattaa jopa 62000 katsojaan. Muutto nostaa joka tapauksessa stadionin kokoluokaltaan hieman yli 53 000 katsojaa kattavan Anfieldin tuntumaan.

Finch Farmin voimalla

Kevään 2019 vierailuuni Evertonin ytimessä mahtui myös matka seuran treenikeskukseen Finch Farmille.

Lokakuussa 2017 avattu harjoituskeskus tarjoaa puitteet, jossa voi kehittää laadukasta jalkapallotoimintaa. Finch Farmilla on kaikki viimeisen päälle kunnossa. Tekosyille ei ole annettu sijaa, kun on rakennettu olosuhteita, jossa kaikki johtoportaasta kolmosmaalivahtiin asti työskentelevät.

Treenikeskuksen ytimestä löytyy kaikki mahdollinen, mistä huippujalkapalloilija voi kehityksensä maksimoimiseksi unelmoida. Kun kiersin treenikeskusta sisältä, vastaan avautui milloin saunaa, kylpylää, fysioterapiahuonetta, kuntosalia, uima-allasta ja vapaa-ajan tilaa biljardipöytineen.

Oli huoneita videosulkeisille ja taktisille palavereille.

Pihalla on 10 täysikokoista kenttää, jossa treenaavat miesten edustusjoukkueen lisäksi myös naisten edustusjoukkue ja eri juniorijoukkueet.

Everton on investoinut naisten joukkueeseen, mutta myös siellä urheilullinen puoli on hieman sakannut. Joukkue on parhaillaan yhdeksäntenä eli neljänneksi viimeisenä Superliigassa, mikä on pettymys.

Finch Farmin treenikeskuksessa huokuu kaiken modernin ja viimeisen päälle hiotun keskeltä myös nimekäs historia. Eräällä seinällä ovat rivissä omat kasvatit, jotka ovat murtautuneet miesten edustukseen.

Wayne Rooney, Leon Osman ja kumppanit muistuttavat naamoillaan päivittäin junioreita siitä, että kovalla ja määrätietoisella työllä kaikki on mahdollista. Toni Duggan ja muut tietä raivanneet Everton-kasvatit tarjoavat esikuvia nuorille tyttöpelaajille.

Viimeiset vuodet kärsimysnäytelmiä?

Moshiria ei voi syyttää intohimon tai kehityshalun puutteesta. Hän on investoinut kuusivuotisella omistusaikakaudellaan valtavat määrät rahaa seuraan – uutta, pian nousevaa stadionia myöten.

Urheilullisella puolella matka on Valioliigan jätteihin on silti vain kasvanut, sillä intohimo on johtanut äkkivääriin ratkaisuihin. Urheilupuolen johtamisesta on puuttunut linja ja kasvot. Everton on ollut vuosia urheilullisesti sekasortoisessa tilassa.

Moshiri tuli omistajaportaaseen helmikuussa 2016. Sen jälkeen Evertonilla on ollut kuuden vuoden sisällä seitsemän eri manageria sekä David Unsworth ja Duncan Ferguson kumpikin kahdesti väliaikaisina.

Kun katsoo nimilistaa – Roberto Martinez, Ronald Koeman, Sam Allardyce, Marco Silva, Carlo Ancelotti, Rafael Benitez ja nyt Frank Lampard, logiikkaa on vaikea löytää, koska sitä ei ole.

On kokemusta, nuoruutta, peribrittiläisyyttä ja modernia metodia. On kokeiltu siis kirjaimellisesti kaikkea ottamalla vapaana oleva iso tai mielenkiintoinen nimi ilman suunnitelmaa. Sama koskee pelaajia, joita on rekrytoitu valtavilla rahasummilla yli puolelle tusinaa eri managereita.

Everton on käyttänyt Moshirin aikana noin 500 miljoonaa euroa siirtomarkkinoilla – viidenneksi eniten Manchester Cityn, Manchester Unitedin, Chelsean ja Arsenalin jälkeen.

Samalla aikavälillä puiston toisella puolella Liverpool on noussut Englannin ja Euroopan ehdottomalle huipulle käyttämällä vähemmän rahaa pelaajahankintoihin kuin Everton. 

Ei ole siis ihme, että kaikesta positiivisesta nurmen ulkopuolisesta kehityksestä huolimatta Everton taistelee sarjapaikastaan, ja seuran 68-vuotinen yhtäjaksoinen taival pääsarjatasolla uhkaa katketa. Goodison Parkin viimeisistä vuosista näyttäisi tulevan suuri kärsimysnäytelmä.

Yli vuosisatain tarina ei ole saamassa onnellista loppua.

Ylipäätään Everton on 144-vuotisen historiansa aikana viettänyt vain neljä kautta pääsarjatason ulkopuolella, mikä kertoo huimaa tarinaa tietyn suoritustason ylläpitämisestä ylisukupolvisesti. Englannin pääsarjatason kaudella 1888-89 alkaneessa historiassa vain Liverpool ja Arsenal ovat pelanneet enemmän otteluita kuin Everton.

Evertonilla olisi edelleen palikat nousta kärkikuusikon ykköshaastajaksi, ja siellä sen tavallaan urheilullisesti pitäisi olla Leicesteriä, West Hamia ja Wolverhamptonia edellä.

Jos peilaa seuran yli 85 miljoonan euron palkkarakennetta, on syytä puhua kauden rajuimmasta flopista. Palkkabudjetti ja siirtosummat yhteen laskettuina Everton on kuudenneksi isoin Valioliigassa, kaukana edellä West Hamia, Tottenhamia ja Leicesteriä.

Historiasta nykypäivään

Kun kiertää Goodison Parkin ulkopuolella ja kävelee stadionin sisälle, huomaa nopeasti, miksi seurajohto on pitkään haikaillut uudelle stadionille. Puitteet eivät ole oikein 2020-luvun vaatimalla tasolla – etenkään, jos hinku on nousta suurten rinnalle.

Areenasta on uusittu viimeisen kahdeksan vuoden aikana eri osia ja tehty ehostuksia ulkopuolella, vierastiloissa ja katsomolohkoissa, mutta ne ovat olleet pohjimmiltaan laastaritoimintaa.

Tunnelmaltaan areena henkii tiettyä positiivista brittiläisyyttä, vaikka urheilullisesti toiminta on ollut tuuliajolla vuosia. Neljä katsomonosaa, länsipuolen Goodison Road Stand, itäpuolen Bullens Road, pohjoispäädyn Howard Gendall Gwladys Street End sekä eteläpäädyn Sir Philip Carter Park Stand, muodostavat tiiviin kokonaisuuden ja ovat lähellä nurmea.

Stadionin vieressä Goodison Roadilla on Fish and chips -ruokapaikka The Goodison Bar ja kahvila The Goodison Cafe, joista löytyvät ainakin kaikki lihaisimmat ja rasvaisimmat brittiherkut – tai ”herkut” katsantokannasta riippuen.

Lähellä on myös monia miellyttäviä pubeja, joissa voi virittyä pelipäivän tunnelmaan.

Tietty The People’s Club -mentaliteetti huokuu ympäristöstä. Haasteena on ylläpitää samaa identiteettiä ja tunnelmaa ihmisten keskuudessa, kun seura muuttaa muutaman kilometrin päähän Mersey-joen varrelle.

Ylipäätään jalkapallon seuraajakunta on Englannissa ikääntynyttä. Areenan kupeessa kasvaneille Goodison Park on sukupolvikokemus, jota uusi stadion ei koskaan korvaa. Sama on toistunut monissa muissa seuroissa Arsenalista ja West Hamista alkaen.

Stadionmuutot ovat herkkäviritteisiä prosesseja traditioistaan tarkoissa brittiyhteisöissä. Everton on tehnyt omaa prosessiaan taitavasti kuuntelemalla yhteisöään. Seura on tehnyt muuttoprosessin aikana laajoja kyselyitä uudesta stadionista ja sen sijainnista hakien konsensusta muutolle.

Aika näyttää, miten ihmiset löytävät ja sopeutuvat uuteen kotiinsa. Pärjääminen kentällä toisi mukavan pohjavireen muutolle, mutta näyttää juuri nyt kaukaiselta haaveelta.

Goodison Park avattiin 24. huhtikuuta 1892, joten kuukauden päästä edessä on 130-vuotisjuhlat. Nurmella juhlaan ei ole juuri aihetta, mutta Goodison Parkin tarinasta voi sinnikäs Everton-yhteisö olla ylpeä.