Seppinen: Kiihkeä Lontoon paikallinen, legendojen kiirastuli ja hurmioitunut City Ground – Mitä jäi käteen Valioliigan toiselta kierrokselta?

1) Lontoon paikallinen

Valioliigan toisen kierroksen herkkupala oli Chelsean ja Tottenhamin kohtaaminen sunnuntaina. Peli äityi tulikuumaksi, kun Antonio Conte ja Thomas Tuchel ottivat kentän laidalla fyysisesti ja verbaalisesti yhteen.

Peli paljasti myös sen, että kummallakin joukkueella riittää kosolti kehitettävää, jos he haluavat kiusata Valioliigan superkaksikkoa Manchester Cityä ja Liverpoolia.

Chelsea oli jopa hieman yllättäen joukkueista selvästi laadukkaampi. Se ohitti vastustajan prässin ja pakotti pallollisella pelillään Tottenhamin syvälle. Huolta tuo kärkikolmikon viimeistelykyky. Kai Havertz, Mason Mount ja Raheem Sterling kykenevät näyttäviin syöttökombinaatioihin sekä etenkin Sterling linjoja murtaviin pystyjuoksuihin, mutta maalinteko sakkaa.

Sterlingillä on potentiaalia, mutta itseluottamuksenkin kannalta hana olisi hyvä saada auki. Mount on enemmän paikkojen luoja kuin viimeistelijä, vaikka potkutekniikka onkin maailmanluokkaa. Havertz ei ole oikein missään vaiheessa tehnyt tasaisesti maaleja.

Chelsea huutaisi yhtä kärkipelaajaa, kun sellainen riveissä on varsinaisesti vain Armando Broja.

Tottenhamin pallollisessa pelissä on vielä kehitettävää. Pohjois-Lontoon liljanvalkoiset on hyökännyt kahdessa ensimmäisessä pelissään 43-prosenttisesti oikealta laidaltaan, mutta esimerkiksi ahnaan Dejan Kulusevskin ohitusyritykset pysähtyvät vielä liian usein vastustajaan.

Conte on luottanut kiveen hakatussa 3-4-2-1-ryhmityksessään keskikentän kaksikkona Rodrigo Bentancuriin ja Pierre-Emile Höjbjergiin. On mielenkiintoista nähdä, milloin vahvasti palloa kuljettava ja erinomaisesti ohittava Yves Bissouma nappaa paikan keskiakselilta.

Bissouma toisi pallolliseen peliin aivan erilaista laatua kuin esimerkiksi pallollisena heikompi Bentancur.

https://twitter.com/footballdaily/status/1558868815768948736?t=kzNzlA5qcMPNCnGFLh-b0A&s=19

2) Pelaajalegendat kiirastulessa

Toinen pelikierros Aston Villan ja Evertonin kohtaamisella Villa Parkilla – ottelulla, joka päättyi lopulta kotijoukkueen 2–1-voittoon.

Kautta on takana vasta kaksi kierrosta, mutta vastakkain olivat myös joukkueet, joiden penkin päässä valmentajat ovat omanlaisessaan kiirastulessa.

Aston Villan päävalmentaja Steven Gerrard ja Evertonin manageri Frank Lampard ovat kumpikin brittifutiksen ikonisia hahmoja, jotka ovat saaneet nimiensä ansiosta merkittäviä pestejä. Gerrardin näytöt ovat paremmat kuin Lampardilla. Gerrard on sentään voittanut Skotlannin mestaruuden Rangersissa – sarjassa, josta on kuitenkin vain maantieteellisesti lyhyt matka Valioliigaan. Tasollisesti ero on valovuoden mittainen ja kasvaa koko ajan.

Gerrardille voitto oli tärkeä, sillä Villa Parkilla on odotukset korkealla. Johtoporras on investoinut pelaajahankintoihin, ja yhteisö odottaa askelta ylöspäin eurosijoille.

Gerrardin joukkueen pelaamisessa toistuvat kuitenkin samat ongelmat kuin viime kaudella. Kun vastustaja antaa pallonhallinnan suosiolla Villalle ja vetäytyy, kyvyt matalan blokin murtamiseen ovat vähissä.

Villalla on paljon hyviä pelaajia, joilla on loistavia ominaisuuksia, kuten ohitus-, kuljetus- ja viimeistelykykyä, mutta taidot jäävät keskinkertaisesti organisoidussa pallollisessa pelaamisessa hieman irrallisiksi peliteoiksi.

Lampard on valinnut alkukierrosten perusteella hyvin puolustusvoittoisen lähestymistavan kuluvalle kaudelle. Lampard ryhmitti Evertonin muotoon 3-4-3, mikä oli käytännössä 5-2-3, kun joukkue vetäytyi avausjaksolla hyvin syvälle puolustusblokkiinsa.

Everton ei prässännyt juuri lainkaan, vaan kyttäili lähinnä yksittäisiä hetkiä, jolloin iskeä vikkelän yläkolmikkonsa Dwight McNeilin, Anthony Gordonin ja Demarai Grayn johdolla Villan puolustuslinjan selustaan.

Lampardin valinnalle on perusteensa. Evertonilla on paljon hyviä toppareita, kun kesän hankinnatkin ovat olleet Conor Coady ja James Tarkowski. Sen sijaan keskikentälle ja hyökkäykseen vaihtoehtoja on niukasti. Evertonin karmea tilanne vain synkkeni, kun tällä kertaa keskikentän pelillinen johtaja ja tärkein yksittäinen kunnossa ollut pelaaja Abdoulaye Doucoure nilkutti vaihtoon.

Evertonin pallollinen pelaaminen on joka tapauksessa niin köyhää ja yksioikoista, ettei sillä voi yksinkertaisesti pärjätä nykypäivänä Valioliigassa. Ote hieman koheni toisella puoliajalla peribrittiläisillä konsteilla. Everton laittoi suoraviivaista palloa kohti hyökkäyspäätyä ja sai luotua sillä kaaosta Villan päätyyn, kun kotijoukkue ei osannut johtoasemassa jäädyttää tilannetta.

Positiivinen signaali oli myös se, että hiljattain hankittu keskikenttäpelaaja Amadou Onana vaikuttaa vajaan 10 minuutin debyyttinsä perusteella mainiolta pelaajalta Valioliigaan.

Gerrardin ja Lampardin valmentajakehityksen osalta heidän joukkueidensa kohtaaminen jätti jälleen kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.

3) Manchester United

Jos Erik ten Hag olisi käsikirjoittanut etukäteen itselleen alkua Manchester Unitedissa, nähdyn kaltainen olisi ollut varmasti pahimpien mahdollisten skenaarioiden joukossa.

Manchester United hävisi avauskierroksella kotonaan Brightonille 1–2, ja katastrofi leimahti toisella kierroksella Brentfordin vieraana. Länsi-Lontoon pikkuseura pöllytti suurta ja mahtavaa Unitedia peräti lukemin 4–0.

Siitä ei ole kahta sanaa: Manchester Unitedin esitys oli surkea. Siitäkään ei ole kahta sanaa: Thomas Frank vei taktisesti Erik ten Hagia samalla tavalla kuin Graham Potter teki avauskierroksella. United piti palloa 67-prosenttisesti, mutta Brentfordin oikein ajoitettu prässipelaaminen oli suorastaan taidetta.

Yli ja ohi ruman tuloksen United-leirissä ei kannata panikoida. Brentfordilla ansaitsi voittonsa, mutta lukemissa oli myös lykky mukana. Avausmaali oli David de Gean imaisu. Toinen oli Unitedin omaa hölmöilyä. Uuden managerin pelinavausmallit eivät ole vielä selkäytimissä. Kolmas oli Brentfordin vahvaa erikoistilanne pelaamista ja neljäs hieno maali nopeasta vastaiskusta.

Tällaiset tappiot eivät ole hyväksyttäviä Manchester Unitedin kokoluokan seurassa, ja tuloksellisesti katastrofaalisen alkukauden merkit ovat ilmassa, kun seuraavaksi vastassa on kotona Liverpool.

Toisaalta tuloksellisesti katastrofaalisen alkukauden voi nähdä myös äärimmäisenä mittarina Unitedin seurajohdolle ja koko yhteisölle: Lähdetäänkö ylireagoimaan vai tuetaanko täydellä sielulla uutta valmennusprosessia?

On ten Hagilla rutosti pelaamisessa kehitettävää, mutta Roomaakaan ei rakennettu päivässä. Niin ei rakenneta myöskään Manchester Unitedia takaisin menestyspolulle.

https://twitter.com/jamesalanrobson/status/1558738161500622860?t=_aorlvWzwajFRhRLEVHICg&s=19

4) Nottinghamin paluu

Katseet kääntyivät sunnuntaina myös City Groundille, kun Nottingham Forest pelasi ensimmäistä kertaa 23 vuoteen kotiottelun Valioliigassa.

Forestin kotipaluu kirkkaisiin valoihin oli riemukas, kun se voitti kotonaan tiukan taistelun pääteeksi West Hamin lukemin 1–0. Forest osoitti, miksi sitä povattiin kauden piristyruiskeeksi. Vaikka pelaaminen meni loppua kohti sinnittelyksi ja selviytymistaisteluksi, joukkue näytti luonnetta.

Forestin pallollinen pelaaminen oli huomattavasti laadukkaampaa kuin surkeassa sarja-avauksessa Newcastlen vieraana. Jo 17 pelaajaa kesällä hankkineessa nousijaryhmässä on laatua – esimerkiksi Jesse Lingard ja Brennan Johnson kymppialueella ovat erinomaisen taitavia pelaajia.

Nyt on kyse vain siitä, miten nopeasti ja taidokkaasti päävalmentaja Steve Cooper saa kasattua eri puolilta hankitut pelaajat pelaamaan yhtenäisesti. Forestia ei voi silti syyttää hankintapolitiikasta. Viime kevään nousu rakentui usean lainapelaajan varaan ja ilman hankintoja Cooperilla olisi hädin tuskin 11 pelaajaa kentälle.

Hurmioitunut kotitaika voi olla vahvuus, jos Cooper ja pelaajat luovat City Groundista linnakkeensa. Sieltä voi napsia tarvittavat pisteet säilymiselle. Newcastle-peli jo osoitti, että vierasreissuista tulee vaikeampia.

On silti ennen kaikkea upea asia, että vuonna 1898 rakennetussa ja koko historiansa Forestin kotina toimineella stadionilla pelataan jälleen pääsarjajalkapalloa.