Seppinen: Brentford näyttää esimerkkiä – uudelle stadionille voi muuttaa tyylillä

Kun aloitin kesällä 2018 kirjeenvaihtajana Lontoossa, eräs ensimmäisistä tuttavuuksistani oli paikallinen Andy Pleasted.

Tapasimme Griffin Parkin kulmalla sijaitsevassa The Griffin -pubissa, yhdessä neljästä, mitkä ympäröivät Brentfordin vanhaa kotipyhättöä.

En ikinä viettänyt pelipäivää Griffin Parkilla. Se on asia, mikä jäytää minua viimeisen kolmen vuoden ajalta. Ajattelin yli puolitoista vuotta, että onhan tässä aikaa, kunnes sitä ei enää ollut.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa Urheilulehteen juttu työnimellä ”Jäähyväiset Griffin Parkille” alkuvuodesta 2020. Brentfordin kanssa oli sovittu pelipäivä ja haastattelut. Olin ottanut yhteyttä Andyyn, joka oli luvannut tutustuttaa minua stadionin saloihin kannattajien näkökulmasta.

Sitten tuli maailmanlaajuinen pandemia. Griffin Park sai jäähyväiset ilman silmäpareja lehtereillä.

Andyn ystävällisyys avasi kuitenkin elokuussa 2018 mahdollisuuden nähdä stadion sisältä. Kun Andy oli saanut peribrittiläisen ateriansa päätökseen The Griffin -pubissa, hän puhui areenan edessä päivystäneen järjestyksenvalvojan päästämään meidät sisälle.

Hahmotin nopeasti, miten tiivis ja maanläheinen seurayhteisö on kyseessä. Olisi vaikea kuvitella samaa tapahtuvan missään Valioliigan tai edes monessakaan Championshipin seurassa.

Pubit kiinteä osa perinnettä

Brentford on tullut viime vuosina tunnetuksi omaleimaisena seurana, joka tekee urheilullisesti monia asioita eri tavalla kuin muut.

Vaikka Brentford pelaa Valioliigassa, se on ennen kaikkea pieni seura. Pelkästään Länsi-Lontoossa se on perustellusti vasta ”nelosseura” Chelsean, Fulhamin ja Queens Park Rangersin jälkeen.

Kiinteä osa kulttuuria kietoutui Griffin Parkille, joka palveli seuraa 116 vuotta, vuodesta 1904 vuoteen 2020.

Yhtä kiinteä osa identiteettiä olivat neljä pubia areenan ympärillä – Braemar Roadin ja Brook Roadin kulmalla sijaitseva The Griffin, Braemar Roadin ja Ealing Roadin kulmalla The Princess Royal, New Roadin ja Ealing Roadin kulmalla The New Inn sekä New Roadin ja Brook Roadin kulmalla The Brook (vuoteen 2019 asti The Royal Oak).

Muutto uudelle, yli 17000 katsojaa kattavalle Brentford Community Stadiumille sekä koronaviruspandemian pitkäksi aikaa sulkeneet pubit ovat ravisuttaneet yhteisöä.

Griffin Parkin purkaminen aloitetaan todennäköisesti muutaman vuoden sisällä. Tilalle kasvaa uutta asuinaluetta. Samalla neljästä pubista yksi, The Princess Royal, huokuu jo nyt hiljaisuutta. Pubi on ollut pitkään suljettuna, sillä isot muutokset ovat laittaneet sen talousahdinkoon.

The Princess Royal on tällä hetkellä myynnissä, mutta jalkapalloseuran muuttaminen ja epävarma maailmantilanne rajoittavat ostajaehdokkaita.

Pelkoja ja unelmia

Perinteet ovat merkittävä osa brittiläisten jalkapallokannattajien pelipäiväkokemusta. Traditioita toistetaan jopa orjallisesti, jotta muuttuvassa maailmassa olisi jotain pysyvää, mihin tarrautua.

Siksi stadionmuutto on ollut herkkä ja hienoviritteinen prosessi myös Brentfordissa.

Brentford Community Stadium sijaitsee Lionel Road Northin varressa alle parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä vanhalta Griffin Parkilta. Se on pehmittänyt muutosprosessia. Osa kannattajista jatkaa perinteitä ja kävelee pubeista hyvissä ajoin uudelle areenalle, osa näkee traditioiden hiljalleen tuhoutuvan.

Työskentelin kirjeenvaihtajana tiiviisti valokuvaaja Peter van den Bergin kanssa. Hän on Andyn tapaan kannattanut lapsesta asti Brentfordia.

Hän ei ole Andyn tapaan intohimoinen fani, jonka päiväjärjestys pyörii seuran ympärillä. Kannatusside on syntynyt lapsena. Peter tietää seuran asioista ja sanoo vahvat mielipiteensä.

Peterin veli on intohimoisempi kannattaja. Hän jopa pelkäsi seuran nousemista Valioliigaan, eikä ollut varma, uusiiko kausikorttinsa, jos niin tapahtuu. Hän pelkää, että valtavat rahahanat tuhoavat ”brentfordilaisuutta”, merkittävän osan pikkuseuran sielusta.

Se heijastaa ajatusmaailmaa, minkä keskellä seurajohto saa taiteilla: Talouskasvun ja pikkuseuran identiteetin säilyttämisen välimaastossa, paikallisten merkityssuhteiden ja entistä globaalimman kiinnostuksen ristiaallokossa.

Alku on osoittanut, että unelmat ovat ottamassa niskalenkin peloista ja uhkakuvista.

Brentford näyttää esimerkkiä

Isossa kuvassa Brentford näyttää esimerkkiä siitä, miten stadionmuuton voi hoitaa tyylikkäästi.

Valioliigan lontoolaisseuroista ovat tällä vuosituhannella vaihtaneet kotia Arsenal, Tottenham ja West Ham. Niistä lähinnä Tottenham on onnistunut tunteikkaassa prosessissa mallikkaasti.

Arsenalilla muutto rakastetulta Highburylta nykyiselle Emiratesille on vaatinut vuosikausien kasvukivut. Valtavassa yhteisössä toki ääniäkin riittää enemmän hallittavaksi kuin Brentfordin kaltaisessa verrattain pienessä seurassa.

Karkein esimerkki, miten asiat hoidetaan mahdollisimman yhteisöä repivästi, on itälontoolainen West Ham. Seura revittiin Upton Parkin alueelta liian kauas, liian hienolle, liian tyylikkäälle ja liian hintavalle alueelle Stratfordiin.

Rosoinen identiteetti kärsi, eivätkä kannattajat ole sopeutuneet uuteen kotiin. Yhteisö huolehtii nykyään, etteivät ihmiset juo Stratfordin erikoisilta tuntuvissa kalliissa pubeissa lompakoitaan tyhjiksi ennen peliä.

Lontoon Olympiastadion kärsi jo ennen koronavirusta alakuloisesta, kolkosta tunnelmasta.

Kun fanit palasivat katsomoihin, Brentfordilla ei ollut samaa ongelmaa kuin West Hamilla. Fanit täyttivät uuden Brentford Community Stadiumin ensi kertaa Valioliigassa.

Tunteikkaat hetket tallentuivat kameroille ja hurmasivat ympäri maailmaa. Brentford päihitti Arsenalin, ja joukkue päävalmentaja Thomas Frankia myöten heittäytyi hetkeen. Se oli parasta lääkettä uudelle kiinteytymisprosessille.

Vanha tarina jatkui, mutta samalla uusi luku alkoi.

Stadionit ovat sukupolvikokemuksia

Stadionit ovat lopulta sukupolvikokemuksia. Andyn ja Peterin sukupolvelle Griffin Park on aina se paikka, se stadion, mikä edusti puhtaimmillaan ”brentfordilaisuutta”.

He sopeutuvat, mutta tuskin saavat koskaan samanlaista tunnejälkeä uudella areenalla.

Taustalla kasvaa kuitenkin uusi polvi. Heistä moni sai Valioliigan avauskierroksella kenties ensimmäisiä tunnejälkiään Brentfordista.

Vanhempi polvi voi siirtää historiaa ja seurakulttuuritietoisuutta uudelle polvelle, mutta jokainen sukupolvi muokkaa lopulta oman todellisuutensa. Uuden polven kannattajat luovat omat perinteensä ja omat pelipäivän traditionsa Brentfordin ympärillä.

Viimeksi toisen maailmansodan jälkeen 1946-47 Englannin pääsarjassa pelannut seura elää jalkapalloilullista kulta-aikaansa.

Brentford on verrattain pienillä resursseilla esimerkki laadukkaasta, omaleimaisesta urheilutyöstä, mutta myös älykkäästä seurakulttuurin vaalimisesta ja eteenpäin kehittämisestä.