Sateinen tiistai-ilta Stokessa: Kylmää, karaisevaa ja silmiä avaavaa

Vierailin kirjeenvaihtajana kahdesti Stoke-on-Trentin kaupungissa, mitä tuttavallisemmin kutsutaan Stokeksi.

Kyseessä on ehta jalkapallokaupunki. Englannissa on seitsemän kaupunkia, joista pelaa kaksi tai useampi jalkapalloseura neljällä ylimmällä tasolla Jalkapalloliigassa. Perinteisesti niitä on ollut kahdeksan, mutta Nottingham on ainakin toistaiseksi joukosta pois.

Stoke-on-Trent on joka tapauksessa näistä kaupungeista pienin. Silti Stoke City on pelannut koko historiansa kolmella ylimmällä tasolla. Port Vale on viettänyt 126 kaudesta vain 16 Jalkapalloliigan ulkopuolella.

Historia ja vahva lajikulttuuri kantavat köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kärsivää kaupunkia tänäkin päivänä.

”Naispuolinen Jeesus” ja 330 päivää

Vierailin ensi kertaa kaupungissa elokuussa 2019. Kohteena oli tuolloin Vale Park.

Port Vale oli kärvistellyt tuolloin pitkään ahdingossa, mutta toivonkipinä paistoi vihdoin hienolle stadionille. Perinteisen brittiseuran oli omistanut kuusi vuotta oikukas Norman Smurthwaite, joka oli ottanut seuran ”panttivangikseen”.

Näin asiaa kuvailivat tuolloin tuore omistajapariskunta, paikalliset Carol ja Kevin Shanahan, jotka ostivat turhauttavien käänteiden jälkeen Port Valen lopulta ylihinnalla itselleen.

Toivo paremmasta huokui tiiviissä yhteisössä. Eräs kannattajista oli jopa kuvaillut suorapuheista, yhteisön hyvinvointiin kovasti sijoittanutta Carol Shanahania ”naispuoliseksi Jeesukseksi” seuran pelastamisen ja alueella tehdyn hyväntekeväisyystyön takia.

Stadionin keittiössä oli muun muassa tehty koulujen lomakausina tuhansia aterioita heikko-osaisten pienten lasten perheille ja areenalla järjestetty erilaisia juhla- ja seremoniatilaisuuksia.

Port Vale ei ole pitkän historiansa aikana ikinä pelannut pääsarjassa, vaan palloillut pitkälti toisen, kolmannen ja neljännen tason välillä.

Shanahanit laskivat kaudessa olevan noin 30 kotipeliä. Se jättää noin 330 päivälle valtavat puitteet käyttöön. Shanahanit oivalsivat, mitä liian moni omistaja ei oivalla.

Erityisesti alasarjaseuroissa nuo 330 päivää ratkaisevat. Ne hyödyntämällä voi valaa aitoa, kestävää seurakulttuuria. Se kantaa pidemmälle kuin taloudellisella riskillä rakennettu hetkellinen menestys.

Pohjoisen Wembley tarjoaa puitteet

Port Vale on alueen kahdesta seurasta pienempi ja tuntemattomampi, mutta sillä on Stoke Cityn tapaan potentiaalia nykyistä korkeammalle.

Port Vale hyötyy omaleimaisista piirteistään aina nimeä myöten. Seuran nimi ei juonna kaupungin nimestä, mikä on hyvin harvinaista englantilaisessa jalkapallossa. Port Vale itse kertoo, että seura perustettiin vuonna 1876 kokouksessa Port Vale -talossa.

Historia on kiistanalainen. Historioitsija Jeff Kent on tehnyt tutkimuksen, mikä kertoo seuran perustetun todennäköisesti vuonna 1879 nimellä Porthill Victoria FC ja kantaneen myöhemmin hetken aikaa myös nimeä Burslem Port Vale.

Niin tai näin, hyvä tarina kiinnostaa. Sellainen Port Valella on kerrottavana.

Port Valen pelaamat 110 kautta Jalkapalloliigassa olematta kertaakaan pääsarjassa on omanlaisensa ennätys sekin. Lukema kasvaa tulevaisuudessa vielä huimasti.

Kotistadion Vale Park on kantanut lempinimeä ”Pohjoisen Wembleynä” (engl. Wembley of the North). Se juontaa stadionin rakennusprojektista 1940-luvulta, jolloin siitä suunniteltiin jättimäistä, 80000 katsojan ja 1000 parkkipaikan areenaa.

Nykyiset mittasuhteet eivät ole aivan aidon Wembleyn luokkaa, mutta sarjatasoon nähden silti hulppeat. Areena kattaa nykyään hieman yli 20500 katsojaa. Vain Bradford Cityn kotikenttä Valley Parade (25136) on kapasiteetiltaan Vale Parkia isompi stadion Kakkosliigassa.

Se syö tunnelmaa, sillä laajalle areenalle jää tyhjiä osia. Ennen koronaviruspandemiaa parilla edelliskaudella yleisökeskiarvo oli jäänyt kotipeleissä noin 4400-4800 katsojan tienoille.

Port Vale on heijastus yhteisöstään ja turvasatama etenkin monelle lapselle alueella, mikä kärsii huono-osaisuuden lieveilmiöistä. ”Pohjoisen Wembley” tarjoaa paitsi puitteet kehittyä jalkapalloilijaksi, myös turvapaikan kasvaa ihmisenä.

Sateinen tiistai-ilta Stokessa

Jos Port Valen pitäisi pelata resursseiltaan ainakin Ykkösliigassa tai jopa Championshipissä, Stoke Cityllä katse on vielä korkeammalla.

Moni muistaa seuran lähihistorian ajanjakson Valioliigassa, mutta viime vuodet Stoke on alisuorittanut odotuksiin nähden Championshipissä.

Vierailin joulukuussa 2020 kylmänä, sateisena tiistai-iltana Bet365 Stadiumilla, mikä palveli vuoteen 2016 asti nimellä Britannia Stadium.

Kylmä ja sateinen tiistai-ilta Stokessa on monilta osin kulunut ja hieman väsynyt klisee. Andy Grayn alkuperäinen kysymys Lionel Messin pärjäämisestä brittikentillä oli hölmö. Jos lausahduksen ottaa irti Messi-kontekstista, siihen kiteytyy yllättävän paljon olennaista kaupungin rujosta jalkapallokulttuurista.

Jos mielikuva hyisestä ja rosoisesta kaupungista eli vahvana mielessä, reissun aikana se voimistui.

Stoke-on-Trent on yli 250000 asukkaan kaupunki. Vuonna 1910 se perustettiin liittämällä yhteen kuusi pienempää kaupunkia Burslem, Fenton, Hanley, Longton, Stoke-upon-Trent ja Tunstall. Stoke City on Stoken alueen seura, Port Vale enemmänkin pikkuveli pohjoisesta.

Päädyimme valokuvaajan kanssa kaatosateessa vanhalle, isokokoiselle varastohallille, jossa 1970-luvun huippupelaaja, uransa jälkeen myös toista vuosikymmentä valmentanut Lou Macari oleili pienessä kopissa.

Macari oli aikakautensa taitava keskikenttäpelaaja, joka edusti 12 kautta Manchester Unitedia.

Macari ylläpiti rakennuksessa yösijaa asunnottomille. Skotlannissa syntynyt, valmentajaurallaan kaupunkiin kotoutunut herra oli vuonna 2016 hätkähtänyt kävellessään sateisilla Stoken kaduilla ja nähdessään värjötteleviä ihmisiä toisensa perään. Onnekkaimmilla oli suojanaan vain makuupussi.

Sateinen tiistai-ilta Stokessa on lämpimiltä kotisohviltaan jalkapalloa seuraaville kepeä vitsi, mutta liian monelle paikalliselle asunnottomalle synkkää arkea.

Jalkapallokontekstissa se on osa seuraidentiteettiä. Ollaan kovia ja rujoja, suoraviivaisia kentällä ja sen ulkopuolella. Hyvässä ja pahassa. Macari Centre pyörähti käyntiin vuonna 2016 pienemmissä tiloissa. Sittemmin toiminta laajeni nykyiseen varastorakennukseen, missä sänkyjä riittää 48 ihmiselle.

Macari näki ongelman ja haki siihen suoraviivaisesti ratkaisua, kuten pelaajana ja valmentajana aikanaan – ja kuten Stoke City jalkapallossa yhä tänä päivänä.

Osaa kaupungin asunnottomista suoraviivainen ratkaisukeskeisyys auttoi, mutta jalkapallossa se on johtanut viime vuosina vain impulsiivisiin ratkaisuihin ja sitä kautta potentiaalin hukkaamiseen.

Suoraviivainen elämänasenne yhdistettynä huono-osaisuuteen ja hieman mustavalkoiseen ajattelutapaan on johtanut myös vahvoihin reaktioihin koko kaupungissa.

Kun saarivaltiossa oli vuonna 2016 kansanäänestys EU-jäsenyydestä, Stoke-on-Trent oli johtava Brexit-kaupunki: 69 prosenttia kannatti eroamista.

Jalkapalloseura heijastaa ihmisiä

Saavuin uudestaan Stokeen, kun koronaviruspandemia oli riivannut maailmaa vajaan vuoden.

Jos kaupungissa asunnottomuus ja köyhyys olivat piinanneet jo aiemmin, tilanne oli silloin räjähtänyt käsiin.

Pandemian tyhjentämät stadionit olivat suuri harmi, sillä Stoken kotiottelussa yleisön puuttuminen jätti merkittävän aukon pelipäivän kokemukseen. Yli 30000 katsojaa kattavan areenan ammottaminen tyhjyyttään oli apea näky.

Stoke City Supporters Councilin puheenjohtaja Angela Smith kehotti pukemaan ylimääräisiä takkeja, sillä ylärivillä olisi kylmä.

Paikallinen rouva, joka itse oli vuosina 1979-1990 maailman parhaita squashpelaajia ja teki ensimmäisenä naisena ammattilaisuran lajissa, tiesi, mistä puhui.

Hytisin toista tuntia lehdistökatsomossa ja toisinaan oli pakko nousta seisomaan. Onnekseni stadionrakenteet estivät kuitenkin veden viskomisen niskaan. Kuvaavaa oli, että jopa areenan saniteettitiloissa kuuman veden hanasta tuli jääkylmää vettä.

Teini-ikäisenä tapasin hymähdellä Arsene Wengerin valitusvirsille Stokesta, mutta sateen piiskaamana ja jääkylmän veden virratessa käsiini tunsin hetken aikaa sielujen sympatiaa ranskalaislegendan kanssa.

Ei se mukavaa ollut. Karaisevaa ja silmiä avaavaa, mutta ei mukavaa.

Laitoin pelin aikana hetkeksi silmäni kiinni ja kuvittelin äänekkäät kannattajat lehtereille.

Ei se kaunista olisi, mutta jalkapalloseura heijastaa aina yhteisöään, ihmisiä. Stokessa ihmiset ovat ylpeitä rosoisesta identiteetistään. Paikka on kuin rakennettu Wengerin kaltaisten jalkapalloidealistien näpäyttämiseen, tietynlaisen ”kauniin jalkapallon” tuhoamiseen.

Stokessa jalkapallo antaa ennen kaikkea irtautumisen hetkiä paikoin karustakin arjesta ja sitoo ihmiset vaikeina aikoina yhteen. Seuroihin liittyy syviä merkityssuhteita.

Vaikka alueen kumpikin ammattilaisseura alisuorittaa, kulttuuri elää pinnan alla vahvana.