Paikan päällä 21-22: Kun Goodison Park sekosi – Everton on yhteisöllisyyden ruumiillistuma

Everton – Crystal Palace

Everton – Crystal Palace toukokuisena torstai-iltana, menee yhteisöllisenä ottelukokemuksena, koko jalkapallostadionin sekoamisena ja tunnelmaltaan aivan omalle tasolleen kokemuksissani paikan päällä. Tässä ottelussa pelattiin Evertonin säilymisestä Valioliigassa.

Dominic Calvert-Lewinin puskun sujahtaessa sisään 85. minuutilla ja Evertonin takaa-ajon kääntymisen jälkeen 0-2 lukemista 3-2:een, mikään ei enää pidätellyt Goodison Parkin hurmion vallassa ollutta yleisöä. Sinisiä soihtuja lentää kentälle, alakatsomoista purkautuu kannattajia intohimon vallassa nurmelle ja yläkatsomoissa tuuletetaan kovemmin kuin koskaan. Everton on säilymässä Englannin korkeimmalla sarjaportaalla.

Lyhyt taustoitus, miten tähän tilanteeseen on tultu.

Jürgen Kloppin saapumisen Liverpooliin jälkeen Everton on kuluttanut enemmän rahaa uuusiin pelaajiin kuin paikallisvastustajansa. Siitä huolimatta Everton on pelannut umpisurkeaa kautta 2021-22. Sen piti olla yksi seuroista, joka kamppailee paikoista Eurooppa liigaan kaudelle 22-23, mutta kevään aikana Liverpoolin sinisellä puolella ymmärrettiin, että Everton on todella ajautunut putoamiskamppailuun. Carlo Ancelotti oli suosittu hahmo Goodisonilla, eivätkä Evertonin kannattajat oikein sulattaneet hänen siirtymistään Real Madridiin kesällä.

Rafael Benitezin värvääminen Evertonin manageriksi oli tuhon tuomittu ja outo ratkaisu seuralta, jonka johtoporras omistaja Mazhirin johdolla on liikkunut ilman suuntaa. Loppuen lopuksi jalkapallossa pätevyys, suunnitelma ja toteutus menevät tunteen edelle ja niiden avulla pärjätään, mutta Benitezin tausta Liverpoolin managerina oli liikaa. Harva Evertonin kannattaja pystyi koskaan hyväksymään Benitezstä. Benitez sai lopulta potkut tammikuussa jättäen Evertonin sijalle 15.

Tilalle palkataan Frank Lampard. Evertonin peli ei muutu yhtään paremmaksi, vaan seura ajautuu putoamisviivan alapuolelle.

Kannattajien vaikutusta joukkueen pelaamiseen usein yliromantisoidaan, mutta Evertonissa kannattajat ovat aivan kaiken keskiössä. Asiantuntijat toisensa perään hehkuttivat, että lopulta ne olivat Evertonin kannattajat, jotka pelastivat seuran putoamiselta Mestaruussarjaan.

Goodison Parkilla yleisö elää pelin mukana enemmän kuin ehkä millään muulla Valioliiga-stadionilla. Yleisö on hiljaa, jos mitään ei tapahdu, se huokaa liian varovaisesta pelaamisesta, nousee seisalleen hyvän taklauksen seurauksena ja riehaantuu, jos joukkue hyökkää päättäväisesti eteenpäin, saa rajaheittoja tai kulmapotkuja.

Kevään aikana Evertonin kannattajat päättivät pitää seuran Valioliigassa intohimoisella kannatuksellaan.

Evertonin pitää voittaa varmistaakseen sarjapaikkansa

Ennen kauden viimeistä kotiotteluaan ja Valioliiga-kauden toiseksi viimeistä ottelua Everton on tilanteessa, jossa sen on voitettava Crystal Palace kotikentällään, jotta sarjapaikka säilyisi. Viimeisessä ottelussa Everton kohtaisi Arsenalin vieraissa, joten sen varaan ei voi laskea.

Ennen ottelua tapahtuu sama kuin ennen useita viimeisiä Evertonin otteluita. Kannattajat kokoontuvat teiden varsille vastaanottamaan kotijoukkueen bussin. Ehdin kiireiltäni paikalle vasta 45 minuuttia ennen ottelun alkua, joten tässä joudun luottaamaan suomalaiskavereideni sanaan, jotka matkustivat todistamaan historiallista ottelua.

Evertonin alueen ahtaille kaduille saapuneet Evertonin fanit pistävät show’n pystyyn. Ilma täyttyy sinisestä savusta. Goodison Parkilla ei ole mitään punaisen väristä, palonsammuttimetkin on värjätty sinisiksi.

Kannattajat potkivat jalkapalloa ilmaan kaduilla ja puskevat sitä kilpaa. Tuttua esimerkiksi Englannin maajoukkueen otteluista. Desibelit nousevat jokaisella sanalla kannattajien laulaessa Evertonin nimeä.

Sisällä vuonna 1892 valmistetun Goodison Parkin uumenissa ilmapiiri on iloinen fanien odottaessa pelin alkua. Vastaan kävelee brutaalin näköisiä sininaamaisia kannattajia, jotka ovat värjääntyneet sinisestä savusta.

Pelaajien kävellessä kentälle seurahymnien soidessa pystyy pääkatsomossa aistimaan, miten massiivinen ottelu on kyseessä. Everton on yksi Valioliigan perustajista. 118 vuoden ajan Englannin pääsarjassa pelannut joukkue ja yhtämittaisesti 68 vuoden ajan. Huuto yltyy mielettömäksi ottelun käynnistyessä.

Yläkatsomon puupenkkien katsomolohkossa istutaan pääsääntöisesti ottelun ajan. Ympärillämme on paljon vanhuksia ja perheitäkin. Tänään yleisö nousee kuitenkin hyvin herkästi seisomaan, kun Everton ylittää puolen kentän rajan.

Osa kannattajista jää seisomaan ja Valioliigassa tuttuun tyyliin turvamiehet tulevat paikalle pyytämään katsojia istumaan. Ryhmä nuoria miehiä ei kuitenkaan suostu tähän ja turvamiehet lähestyvät heitä uhmakkaammin pakottamalla istumaan tai heittämään ulos stadionilta.

Vastareaktio heidän lähellään istuvilta kannattajilta on hyvin hieno, liverpoolilainen ja yhteisöllinen. He nousevat seisomaan ikään kuin suojelemaan ulosheitettäviä faneja ja haistattavat turvamiehille.

– F**kin stand up, he huudattavat ja kaikki katsojat lähellämme pomppaavat seisomaan.

Turhautuneet turvamiehet joutuvat poistumaan paikalta yleisön reaktion seurauksena. He poistuvat alemmas katsomonosassa ”Everton” huutojen seuratessa, jonka jälkeen katsojat istuvat taas pian aloilleen.

Tämä on vain pieni yksityiskohta, mikä kuvastaa Everton-kannattajien yhteisöllisyyttä ja yleisestikin tiettyä kapinallisuutta Liverpoolissa. Liverpoolilaiset eivät lumartele turhaan. Juuret juontavat syvälle historiaan ja siihen, miten Liverpoolin kaupunkia on kohdeltu kaltoin Iso-Britannian politiikassa Margaret Thatcherin pääministerikaudelta alkaen.

Ei ole sattumaa, että hiljattain liverpoolilaiset Trent Alexander-Arnold ja Anthony Gordon olivat harvoja pelaajia Englannin A-maajoukkueen ja U-21 otteluissa, jotka eivät laulaneet Englannin kansallislaulua.

Takaisin Goodison Parkilla Everton-kannattajien hymy hyytyy ja yleisö hiljenee täysin Crystal Palacen iskiessä kahdesti katastrofimaisilla maaleilla. Ilmapiiri kääntyy pelaajia vastaan, jotka panikoivat kentällä. Kokematon manageri Frank Lampard on todellisissa vaikeuksissa.

Puoliajalla kannattajien keskustelu kääntyy jo Mestaruussarjaan. Itsekään en anna enää juuri toivoa Evertonille. Vaikuttaa siltä, että Lampard on joutunut liian kovaan paikkaan. Evertonilla on hyvä joukkue, mutta peli on häpeällisen heikkoa. Everton ei käytännössä edes yritä rakentaa peliä keskikentän kautta, vaan on ääriyksinkertaistanut pelin pitkään palloon.

Toisella puoliajalla ainoa mahdollisuus on, että Everton saisi kavennusmaalin ja yleisön taas taakseen – niin käykin, kun Michael Keane kaventaa 1-2:een 54 minuutin kohdalla. Huuma ja huuto ympärillä on niskavilloja nostattavaa.

– We’re the greatest team, the world has ever seen, koko yleisö laulaa. Goodison Parkilla ei ole niinkään tunnettua päätykatsomoa, kuten The Kopia, Stretford Endiä tai Pohjoiskaarretta, vaan koko yleisö on parhaimmillaan pelissä täysillä mukana.
– And we don’t care what the red side says, kannattajat laulavat ylpeästi – ja todellakin oikeasti välittäen siitä, mitä Liverpoolin punaisella puolella sanotaan. Olemme keskellä yhtä Englannin pakkomielteisimmistä kannattajakunnista. Täällä juhlitaan Liverpoolin häviämistä lähes yhtä paljon kuin Evertonin voittamista.

Sitten Evertonin brasiliastähti Richarlison vääntää hyvin rangaistusalueen sisällä ja täräyttää 2-2:een, kun 75 minuuttia on pelattu. Tämän jälkeen enää kukaan ei istu Goodison Parkilla. Everton jahtaa voittoa ja yleisössä aistii, että vielä yksi maali on ilmassa.

Kaverini kyselee, uskommeko pitch invasionin tapahtuvan, jos Everton onnistuu voittamaan ottelun. Itse en siihen usko, mutta hän epäilee niin käyvän.

Everton jatkaa epämääräisten keskitysten lähettämistä boksiin. Richarlison ja Calvert-Lewin kamppailevat pääpalloista kuin Duncan Ferguson aikoinaan. Vaihdosta sisään tullut Dele Allí tuo rauhallisuutta ja järkeä rakenteluun. Hän on lopulta yksi ottelun tärkeimmistä pelaajista.

85-minuutin kohdalla Demarai Gray lähettää vapaapotkun, joka löytää ilmassa leijuvan Calvert-Lewinin päähän. Erinomainen pusku väkivahvalta englantilaiskärjeltä Howard Kendall Gwladys Street Endin edessä.

Ilo purkautuu katsomossa ja kaikkien seuran vaikeuksien jälkeen tätä tunnetta ei pysty pitämään kasassa. Ilo purkautuu kentälle ja pitch invasion nähdään jo reilusti ennen ottelun loppumista. Kenttä kuitenkin tyhjenee suhteellisen nopeasti kannattajista ja peliä päästään jatkamaan. Lisäaikaa annetaan yhdeksän minuuttia. Osa puhaltelee katsomossa vielä tapahtunutta ja suuri osa kannattajista vain laulaa sydämiensä kyllyydestä.

Everton selviää loppuun asti ja päätösvihellys riehaannuttaa alakatsomot kentälle juhlimaan. ”Everton juhlii säilymistään kuin mestaruutta” sanonta olisi joksenkin alentavaa näitä bileitä Goodison Parkilla kohtaan. Ihmiset katsomoissa ja kentällä yhtyvät laulamaan lukuisia Evertonin hymnejä. Kaikki ovat juhlinnassa mukana.

Everton ei myöskään seurana ainakaan ole tätä käytöstä vastaan, koska se alkaa pian soittamaan hymnejä stereoista. Fiilistelemme katsomosta, kun nuoret Everton fanit tekevät polviliukuja ja liututaklauksia kentällä. Katsomossa ihmiset halailevat toisiaan – monet näkevät uudestaan vasta reilun kahden kuukauden päästä kauden alkaessa uudestaan.

Soitan pitkäaikaiselle Everton kausikorttilaiskaverilleni, joka sanoi ennen peliä tämän olevan hänen merkittävin ottelunsa. Kuulemma tunnelma parin viikon takaisessa Chelsea-ottelussa oli ollut hänen siihen asti kokemansa paras. Jack vastaa nyt ääni käheänä, eikä hänen sanomisissaan ole juuri järkeä. Voitto oli uskomattoman iso asia.

Everton nähdään Englannin korkeimmalla sarjatasolla myös ensi kaudella, eli 69:nnen vuoden ajan peräkkäin.

Tunnelma Calvert-Lewinin voittomaalin jälkeen

”We don’t care what the red side says” ottelun päätyttyä