fbpx
Artikkelit

Laurila: Everton tekee tutun englantilaisen virheen, jos Wayne Rooney palkataan Goodison Parkille

Laskun maksavat lopulta kannattajat.

Tein juttua heinäkuussa 2017 liverpoolilaisissa lähiöissä. Wayne Rooney oli palannut juuri Evertoniin. Kyselin ihmisiltä, mitä mielipiteitä asia herättää. 

Paikallisessa kulmakaupassa, aivan Goodison Parkin läheisyydessä tiivistettiin tunnelmat.

– Asiakkaat miettivät, pärjääkö Rooney enää, kauppiaat kertoivat.

Asia herätti tunteita. Rooney oli Evertonin kasvatti, mutta nousi huipulle viholliskaupunki Manchesterissa. Rooney saapui Goodison Parkille Manchester Unitedin 31-vuotiaana ikonina.

Lampard, Gerrard, Rooney…

Rooney puhuttaa jälleen Goodison Parkin kulmilla. Seuran kasvatti on kuuma ehdokas putoamiskamppailuun ajautuneen joukkueen penkin päähän. Tällä kertaa ei kysytä, pärjääkö Rooney enää. 

Tällä kertaa kysytään, onko Rooney vielä riittävän hyvä, kannattaako hänen ylipäätään ottaa valtava haaste vastaan. 

Rooney on valmentanut reippaan vuoden verran. Derby County yrittää rimpuilla liverpoolilaisen johdolla kuiville. Rooney on pärjännyt painekattilassa yllättävän hyvin.

Rooney on seuraava nimi jatkumolla Frank Lampard ja Steven Gerrard. Kolmen leijonan sankarit siirtyivät valmennushommiin hyvin nopeasti. Lampard ehti viettää 13 kuukautta Derbyssä, kun Chelsea kutsui heinäkuussa 2019. Tämä riemu loppui lyhyeen. Chelsea antoi Lampardille potkut tammikuussa 2021.  

Gerrard on pärjännyt paremmin. Rangers vei liverpoolilaisen alaisuudessa Skotlannin mestaruuden keväällä 2021. Aston Villa pelaa Gerrardin alaisuudessa järjestelmällisesti. Marraskuussa 2021 Villa Parkille siitynyt Gerrard on jakanut taitavasti vastuuta valmennustiimilleen: Michael Beale on saanut merkittävän roolin Gerrardin apuna. Hän on Gerrardin oma Pepijn Lijnders, Jürgen Kloppin tärkeä apu Anfieldilla.

Gerrard aloitti valmentajana Liverpoolin akatemiassa tammikuussa 2017. Hän on luonut pohjia jo jonkin verran. Tulevaisuus näyttää, mihin Gerrardin suunta vie, mutta ilmassa on lupaavia merkkejä.

Tunne vie voiton

Valioliigaa on pelattu pian 30 vuotta, mutta sarja odottaa edelleen ensimmäistä englantilaista mestarivalmentajaa. Uskomaton tilasto jää usein pimentoon. Tuskin esimerkiksi Espanjassa tai Italiassa päädytään koskaan vastaavaan tilanteeseen.

Gianluca Vialli käsitteli aihetta vuonna 2007 julkaistussa The Italian Job -kirjassaan, jossa hän vertasi englantilaista ja italialaista jalkapallokulttuuria. 

Kirja on edelleen ajankohtainen ja sisältää uskomattomia heittoja. Esimerkiksi Arsène Wenger väittää kirkkain silmin, että Valioliigan manageri ei juuri voi vaikuttaa joukkueen pelaamiseen kesken kauden, vaan kaikki työ tehdään kesällä.

Marcello Lippi ampuu kirjassa Wengerin sanat alas, mutta Wenger sai valmentaa Englannissa vielä pitkään, liian pitkään. 

Wengerin tarina on totta kai poikkeuksellinen. Hän saapui sumujen saarille nobodyna, mutta saavutti valtavan suosion. Hän pääsi pitkän tien kautta asemaan, johon entiset pelaajat pääsevät helpommin, huomattavasti vaivattomammin.

Vialli nostaa kirjassaan esille tilaston, jonka mukaan Italiassa valmentajan pitää viettää alasarjoissa keskimäärin seitsemän vuotta ennen hyppyä pääsarjaan. Englannissa vastaava aika on kaksi vuotta.

Englannissa jalkapallo pohjautuu tunteeseen. Monessa muussa maassa jalkapallo on enemmänkin työ – ja työtä varten pitää opiskella. Englannissa jalkapallo on kansallispeli. Saarella rakastetaan jalkapalloromantiikkaa, esimerkiksi Lampardin paluuta Stamford Bridgelle. Rosoinen Rooney on kaikista ristiriidoistaan huolimatta suosittu hahmo, lädi muiden joukossa.

Everton voitti 1980-luvulla kaksi Englannin mestaruutta, kun englantilainen Howard Kendall johti joukkoja. Kendall kuului pelaajana seuran Holy Trinity -kolmikkoon. Alan Ball, Colin Harvey ja Kendall jättivät ikuisen muiston seuran kannattajien sydämiin. Everton on viimeisen päälle romanttinen yhteisö – johon Rooney saattaisi mahtua ainakin hetken verran.

Holy Trinity muistetaan Goodison Parkin lähellä.

Charles Hughes hävisi taistelun

Englannin jalkapalloliiton entinen koulutuspomo ja linjojen vetäjä Charles Hughes yritti taistella 50 vuotta sitten kulttuuria vastaan. Hughes linjasi, että entisen pelaajan pitää opiskella opettajaksi, jotta saa valmentaa jalkapalloa. Pelaajayhdistys ajoi lopulta Hughesin yli, mutta Hughesin suoraviivaiseen etenemiseen perustunut pelimalli ajautui Suomeenkiin. Palloliitto otti Hughesin opukset osaksi koulutuspolkuaan. Kirjoja jaettiin Eerikkilässä vielä 2000-luvulla. 

Englannilla on siis valtavasti valtaa lajin emämaana. Jos entinen pelaaja saa pestin Englannissa helpolla, vaikuttaa se herkästi pohjoismaalaistenkin jalkapalloseurojen toimintaan. Toki päinvastaisia esimerkkejäkin löytyy. Katsokaa vaikka FK Bodø/Glimtiä tai FC Nordsjællandia, joissa päävalmentajilla on kokemusta 30-40 vuotta.

Suomessakin löytyy edelleen tarinoita, että varsin kevyellä valmentajataustalla pääsee valmentamaan hyvinkin lupaavia pelaajia, jopa korkeimmalle tasolle. Yhtälö voi toimia, jos kokematon valmentaja saa riittävän osaavat taustajoukot ja osaa jakaa vastuuta. Riski on joka tapauksessa suuri sekä pelaajien että valmentajien kannalta – jos entinen tähti on liian nopeasti liian kovassa paikassa.

Valmentaminen on onnistumista ja epäonnistumista. Kokenut valmentaja osaa toimia tukalissa tilanteissa eri tavalla, koska on jo törmännyt vastaaviin ongelmiin. Hän osaa välttää paremmin ratkaisevat virheet. Esimerkiksi pelimallin rakentaminen on aikaa vievää puuhaa. Kopiointi ei vie kovin pitkälle.

Tämä vie ajatukset takaisin Goodison Parkille. En enää jaksa löytää mitään romantiikkaa siitä, että entinen huippupelaaja ansaitsee miljoonia puntia hyvin kevyellä kokemuksella, kun samalla maailmassa riittää huomattavasti osaavampia, alaa opiskelleita ihmisiä. Laskun maksavat lopulta pääsylippuja ja tv-paketteja ostavat kannattajat.

Kulmakaupassa näkyvät Evertonin tunnukset ja värit.

Potter on paras

Paras englantilainen jalkapallovalmentaja on tällä hetkellä Graham Potter. 

Brightonin manageri opiskeli yliopistossa valtiotieteitä, kirjoitti lopputyön johtamisesta ja tunneälystä. Hän valmensi yliopistojoukkueita. Potter siirtyi 2010 Ruotsiin ja Östersundiin, maan neljänneksi korkeimmalle tasolle. Östersund eteni Potterin alaisuudessa Eurooppa-liigaan saakka. Todistin omin silmin, kun Östersund voitti Wengerin Tykkimiehet helmikuussa 2018 Emiratesilla. Brightonin nykyinen prosessi on vakuuttava.

Potter sopisi hyvin Evertoniin, mutta Rooney ja Lampard kärkkyvät vedonlyöntitilastojen ykkössuosikkeina.

Tilanne on surullinen. Everton on upea seura, People’s Club. Olen edelleen pitänyt yhteyttä Evertoniin satunnaisesti. Goodison Parkilla rakennetaan hyvin järjestelmällisesti yhteisöllisyyttä ja jopa suomalaiset ruohonjuuritason toimintatavat kiinnostavat seuraa.

Ikävä kyllä kaikki järki vähenee usein Englannissa, mitä korkeammalle mennään. Tunteet ottavat vallan. Tämä tekee englantilaisesta jalkapallosta hyvää viihdettä. Menestystä se ei englantilaisille valmentajille ja pelaajille parhaalla mahdollisella tavalla tuo.

716 ottelua, 313 maalia ja paljon, paljon muuta: Wayne Rooney – englantilainen jalkapallolegenda

Eero Laurila

Viime vuosien Suomen tunnetuin brittifutistoimittaja. Viiden kauden ajan Englantia kirjeenvaihtajana Hackneyn hipsterikahviloista Dundeen sateisille nummille asti kolunnut toimittaja. Asiaa pelistä ja kulttuurista. Ammattivalmentaja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button