Kurkistus Manchester Unitedin vieraskannattamisen sisimpään – ”Miksi kulutan kaikki rahani tämän seuran kannattamiseen?”

Olin todella onnekas saadessani lipun kolmeen peräkkäiseen Man Unitedin vieraspeliin loka-marraskuun vaihteessa. Vieraspelit ovat brittiläisseurojen kannattajien ehdottomia helmiä. Sain todistaa ”skenejä” – tunnelmaa, joka on ehdottoman ainutlaatuista.

Englantilaiset kannattajat matkustavat uskomattomalla lojaaliudella. Esimerkiksi Sunderlandin Netflix-dokumentin mukaan seura myy vierasallokaation loppuun lähes kaikkiin peleihin, vaikka joukkue ei todellakaan ole menestynyt viime vuosina.

Manchester Unitedin vieraspeleihin pystyy hakemaan lippuja vähintään neljättä kautta kausikortin omistaneet. Sitä ennen lippuarvontaan ei pysty edes osallistumaan. Keskimäärin seura saa 9 000 lippuhakemusta per vierasottelu. Tiketin saa vierastadionin kapasiteetista riippuen 1 000-3 000 onnekasta. Cup-kilpailuissa allokaatiot ovat usein isommat.

Kannattajat seuraavat seuraansa ja tekevät mitä hulluimpia uhrauksia. Oma viikon reissuni alkoi Manchester Piccadillyn asemalta. Edessä olivat ottelupäivät Norwichissa, Lontoossa ja Bournemouthissa.

Norwich City – Manchester United 27.10.2019

Aikainen lauantaiaamu on todella vilkas Manchesterin isoimmalla rautatieasemalla. Paikka on tarpeeksi keskeinen, jotta pystyy seuraamaan eri seurojen pelipaidoissa ja kaulahuiveissa ihmisryysiksessä pujottelevia faneja. Man Unitedin peli on vasta seuraavana päivänä, joten The Red Armyn jäseniä ei näy.

Sen sijaan vaaleansinipaitaiset ovat matkustaneet Manchester Cityn kotipeliin, ja sen lisäksi Stoke Cityn sekä Sunderlandin faneja näkyy asemalla. Mackemsit tyhjentävät oluttölkkejään klo 9:30 välietapilla kohti Shrewsburya.

Oma viiden tunnin junamatkani taittuu Lontoon kautta kätevästi. Vieraskannattajat matkustavat peleihin joko järjestetyillä bussikuljetuksilla, junalla tai autolla omin voimin.

Pelipäivän aamuna menen noutamaan lippua Norwich Cityn lipputoimistosta, koska Manchester United ei postittanut sitä ajoissa kotiosoitteeseeni. Asian järjestelyssä ollaan todella tarkkoina, koska United ei halua vaarantaa, että huijaisin heitä ja käyttäisin kaksi lippua portilla.

Vieraslippuja ei saa välittää eteenpäin ja esimerkiksi Manchester Unitedilla on työntekijöitä tekemässä pistotarkastuksia vieraskatsomon ulkopuolella kysyen henkilöpapereita. Jibbaaminen on yhä voimissaan.
United-faneja alkaa kokoontumaan tunteja ennen peliä Norwich Cityn viralliseen vierasbaariin joen rannalle. Sisäänkäynti baariin on mahdollista vain vieraslipulla. Englannissa ollaan todella tarkkoja turvallisuudesta pelipäivän aikana.

Laulut raikaavat ja Partizan Belgradin vieraspelistä juuri palanneet käyvät Serbian tarinoita läpi. Olihan se Man Unitedin ensimmäinen vierasvoitto 232. päivään. Demografialtaan valtaosa kannattajista on miehiä. Norwichissa vaikuttaa olevan kohtuullisen nuori joukko liikkeellä.

Pieniltä koiruuksilta ei tietysti vältytä. Baaritiskilläni edessä jonottava tilaa 5.00 puntaa maksavan oluen. Baarimikko lähtee pumppaamaan Peronia hanasta ja jättää maksupäätteen tiskille miehen maksettavaksi. Sillä välin herrasmies tiskillä naputtelee pistettä laitteessa vasemmalla maksaen lopulta 0.05 puntaa. Baarimikko toimittaa täyden pintin tiskille, herrasmies kiittää kohteliaasti ja poistuu hyvin nopeasti paikalta.

Sisäpihalla tunnelma paranee.

”Comma coma coma United Road”, fanit laulavat ”Karma Chameleonin” tahtiin ja viittovat joen toisella puolella olevia Canaries-kannattajia liittymään punaiselle puolelle.
”We support our local team”, vastaavat norwichlaiset, johon United-puoli kuittaa heti takaisin: ”You only came to see United.”

Man Unitedin vierasfanit pelaavat paljolti arroganttiudella, menestyksellä ja seuran suurella tunnettavuudella. Muilla seuroilla on helppo kuitata tähän viittaamalla Unitedin nykyiseen menestyksettömyyteen.

Carrow Roadilla on juhlapäivä vieraskatsomossa. Kaikki kannattajat ovat samalla katsomotasolla, mikä auttaa paremman tunnelman luomisessa. Peli ratkeaa pitkälti ensimmäisen puoliajan aikana ja kaksi VARin avulla vihellettyä rangaistuspotkua huvittavat.

”Tämä on naurettavaa! Päättäkää jo. Ihan sama kumpaan suuntaan”, mies takanani tokaisee.

Manageri Ole Gunnar Solksjaer saa paljon tukea ja fanit muistelevat lauluissaan, miten kyseinen mies upotti muuan saksalaisjoukkueen maalillaan toukokuun lopussa vuonna 1999. Norwichin loppuhetken 1-3-kavennus ei juuri pelota, vaan saa osan vieraskannattajista tanssimaan Canariesin maalilaulun tahtiin.

“What the f**king hell was that”, United pääty huutaa sen jälkeen. Maalibiisit eivät ole rantautuneet hyvin suurimmaksi osaa saarivaltakunnan seuroista.

Chelsea – Manchester United 30.10.2019

“Cockney Reds” eli Man Unitedin lontoolaiset kannattajat kokoontuvat aikaisin Earl’s Courtin pubiin keskiviikkona ennen liigacupin koitosta. Pubi täyttyy aikaisin tukkoon. Monet ovat ottaneet puolikkaan päivän vapaaksi töistään.

Fulham Broadwayn ympäristössä sijaitseva Stamford Bridge on lokaatioltaan erinomainen. Kadut ovat siistejä ja Länsi-Lontoon varakkuus paistaa silmiin. Vieraskannattajilla on selkeästi iso päivä käynnissä alusta asti.

Man Unitedin vierassaldo Stamford Bridgellä on ollut pitkään umpisurkea. Viimeisen 17 vuoden aikana seura on voittanut kahdesti ennen illan peliä. Viime kauden helmikuista voittoa FA Cupissa muistellaan kuitenkin innolla. Yhtä Solksjaerin ajan hienoimmista voitoista todisti 5 000 vierasfania. Liigacupin säännöt määrittävät kuitenkin, että kilpailun peleihin kotijoukkueen on luovutettava vain 10 prosenttia vierasjoukkueelle. Tästä syystä lokakuisessa pelissä Chelsea päätti jättää useita penkkirivejä tyhjiksi sen sijaan, että he olisivat myyneet ne vierasfaneille.

Stamford Bridgellä vieraspääty on kahdessa tasossa. Fanit yrittävät epätoivoisesti vaihtaa lippuja, jotta he pääsisivät ylemmälle tasolle, joka on huomattavasti suositumpi. Useat yrittävät sisään ylemmälle tasolle oikeuttavista porteista, mutta Chelsean järjestysmiehet ovat todella tarkkoina ohjatessaan ihmiset oikeille paikoille.

Kaikki katsomot ovat lähellä kenttää, mikä tekee Stamford Bridgestä hienon stadionin katsoa futista. Tunnelma on katossa, vaikka tyhjien penkkirivien verhoamisen takia alariveillä seisovat eivät pääse lyömään tahtia mainosplakaateista.

“Chelsea rent boys”, raikaa päädyssä. Homofobiseen chänttiin ei ole juuri puututtu järjestöjen osalta.

Keskikentällä kovaa taklaava Scott McTominay on noussut ehdottomaksi kulttipelaajaksi ja lähes jokaisen riiston jälkeen uusi Darren Fletcher saa kuulla nimensä laulettavan.

Toisella puoliajalla pelin ratkaiseva Marcus Rasfordin vapaapotku sekoittaa vieraspäädyn täysin. Kaksi keski-ikäistä miestä vyöryy takaani penkkirivejä alaspäin tuulettaessaan. Safe standing -katsomo olisi turvallisempi.

Juhlat hiljentyvät hetkeksi Stamford Bridgen ulkopuolella, mutta leikkimielinen chänttääminen jatkuu tubessa, kun paljastuu, että vaunu on puoliksi Chelsean ja Man Unitedin kannattajia.

“You sound like you come from London”, laulaa pieni ryhmä Chelsean faneja, kun he tunnistavat United-ryhmässä tutun Lontoon aksentin.

Se hiljentää vierasporukan, kunnes he päätyvät takaisin Earl’s Courtin pubiin. Hiljaisesti oluitaan nauttivat miehet hienoissa puvuissaan liiketapaamisessa luulevat kovaäänisiä United-faneja rugbykannattajiksi ja päättävät lopulta juoda lasinsa tyhjiksi poistuen nopeasti rauhallisempaan paikkaan.

Bournemouth AFC – Manchester United 2.11.2019

Junamatka Lontoosta Bournemouthiin on vain kaksi tuntia, mutta sunnuntainen 12:30 ottelun alkamisaika herättää haasteita aamutorkkujille. Soitan taukoamatta aamuseitsemän aikaan kaverilleni, kun sovittu tapaamisaika Waterloon asemalla lähestyy, mutta ilman vastausta.

Vaikka viime ilta oli venähtänyt selvästi seuraavan päivän puolelle, ilmestyy ystäväni viimein tunnin myöhässä asemalle. Hän on sentään ehtinyt ostaa muutaman tölkin junamatkalle.

Rannikkokaupungin tapaan Bournemouthissa tuulee vimmatusti eikä sen mukana tuleva sade helpota hyytävää olosuhdetta.

Dean Court (Vitality Stadium) tuo mieleen vähän pohjoismaiden kentät. Se on kotoisa ja tiivis, mutta Valioliigan massiivisuus loistaa poissaolollaan. Ihmismäärä stadionin ulkopuolella ei muistuta tyypillistä Valioliiga-ottelua. Sisään on ahtautunut 11 000 fania, joista reilu tuhat on Unitedin faneja.

Tunnelma on alusta asti uninen, mikä johtunee aikaisesta pelin alkamisajasta sekä surkeasta kelistä. Seisomme viidennellä rivillä ja poikittaissade kastelee katsomossa. Harvinaista Valioliigassa.

Kentällä Red Devils on myös hyvän alun jälkeen vaisu. Puoliajalla useat faneista eivät kiirehdi lämpimästä takaisin kentän laidalle. Viisi minuuttia toisesta puoliajasta on pelattu, eivätkä osat ryhmistä edes viitsi katsomaan peliä televisiosta vaan keskittyvät enemmän sosialisoimiseen.
Tämä osoittaa taas, että peli kentällä on vain osa matsipäivää. Suurimmalle osalle tämä on ennen kaikkea ystävien kanssa matkustamista yhteisen intohimon perässä.

Bournemouth voittaa lopulta 1-0. Pelin jälkeen Bournemouthin kannattaja innostuu keskustelemaan ystävällisesti kanssamme pelistä. Hänen mukaansa kotijoukkue ei edes pelannut erityisen hyvin. Jollain tapaa ultimaattinen nöyryytys Unitedille, jonka ei pitäisi hävitä keskinkertaisesti pelaaville “Kirsikoille”.

Pelin jälkeen keskustelu Bournemouthin baareissa Man Unitedin kannattajien kanssa kääntyy kannattamisen ydimpään. Tappio ei tietenkään ole pilannut kenenkään päivää.

Yksityinen kannattajaporukka “The Red Army” on ollut hieno lisä kannattajakulttuuria Old Traffordin kotipeleissä tällä kaudella. Ryhmä keskustelee aktiivisesti seuran kanssa, jotta tunnelma Old Traffordilla paranisi. The Red Armyn puhemiehien mukaan tunnelma aidosti kiinnostaa Manchester Unitedin työntekijöitä ja eri sidosryhmiä. Yleisesti äänekäs tunnelma on hyväksi kaikille intresseille.

Kattava kannattajien mielipide on, että useissa Euroopan sarjoissa esiintyviä rumpuja, megafoneja tai huudattajia ei kaivata Englannin kannattajakulttuuriin. Orkesteroitua kannattamista tai ultras-kulttuuria ei haluta päästää valloilleen, mutta samalla fanit katsovat PSG:n tai Crystal Palacen suuntaan ja huomaavat, että ryhmät tuottavat hyvää meteliä kotipeleissään.

Monet peleissä käyvät kannattajat ovat totaalisen kyllästyneitä niin sanottujen “Twitter Redsien” keskusteluihin. Esimerkiksi “The Red Army” poistui kokonaan Twitteristä, koska se turhautuivat keskusteluihin kasvottomien ja nimimerkkien takaa huuteleville.

“En tykkää lähes kenestäkään nykypelaajistamme, enkä suurimmasta osasta kannattajistamme. En tiedä miksi helv**issä kulutan kaikki rahani tämän seuran kannattamiseen”, Hullissa asuva lähes kaikissa peleissä käyvä 30-vuotias Unitedin kannattaja ‘Mark’”, kiteyttää äänellä, josta on vaikea sanoa, miten tosissaan hän on.

“Rakastan tätä seuraa ihan tajuttomasti”, hän toteaa noin kolme minuuttia myöhemmin.

Päättöarvosanat

Kolme peliä viikossa olivat valtavan erilaiset. Yksi vieraspeleissä käymisen ehdottomasti parhaista puolista on paikkojen näkeminen, missä ei tulisi muutoin käytyä. Englantilaisille tosin Bournemouthissa tai Norwichissa vieraileminen ei varmaan ole yhtä eksoottista kuin suomalaiselle. Monet United-fanit puhuvat kuitenkin ylistäen Belgradista tai esimerkiksi Skopjesta, missä järjestettiin Super Cupin finaali kesällä 2017.

Stamford Bridge on stadioneista eniten asutuksen keskellä, mikä miellyttää omaa makuani. Carrow Road on lähellä asuinalueita ja vain vartin kävelymatkan päässä keskustasta, mutta Vitality Stadium Bournemouthissa on nihkeämmin pitkän kävelymatkan päässä.

Tunnelmaltaan paras ottelu oli Chelseaa vastaan. On sanottava, että vieraspäädyn keskellä on välillä hankala kuulla omia ajatuksiaan (mikä on monille yksi jalkapallokannattamisen pääsyistä…), saati sitten kuulla, miten äänekäs kotipääty on. Yleisesti kotikannattajat olivat kuitenkin todella hiljaisia kaikissa peleissä. Norwichin fanien keskuudessa kummasteltiin heikkoa tunnelmaa, mutta se saattoi johtua takaa-ajoasemaan joutumisesta heti pelin alettua.

Chelseaa vastaan Unitedin fanit olivat parhaassa vireessä. Syitä on varmasti lukuisia: Chelsea on yksi päävastustajista, iso vierasallokaatio, iltapeli, matala katto pitää metelin hyvin. Norwichia vastaan tunnelma oli myös riehakas, mutta Bournemouthissa huono peli, sunnuntai, aneemisen aikainen pelin alkamisajankohta, poikittainen kaatosade ja monet muut syyt johtivat hiljaiseen vieraspäätyyn. Sain jopa kuulla muutaman konkarin mielestä, että tunnelma oli yksi heikoimmista viimeisen 10 vuoden aikana.

Yleisesti ottaen United-fanit myöntävät unisen tunnelman useissa peleissä Old Traffordilla, mutta pitävät itseään Englannin parhaina vieraskannattajina.

Järjestelyiltään paras kokemus oli Norwichissa. Seuran tarjoama vierasfaneille tarkoitettava baari ei ole arkipäivää. Esimerkiksi Old Traffordin ympäristössä ei ole yhtään pubia, johon päästettäisiin vierasfaneja, ellei satunnaisesti sitä tekevää Lime-baaria tai Media Cityssä olevia pieniä juottoloita lasketa. Tilava baari sisäpihoineen oli erinomainen kokoontumispaikka vierasfaneille.

Bournemouthiin mentäessä pitkä matka oli vieraspäivän pääanti. Matkat ovat luonnollisesti tärkeä osa vieraspäivää ja oivallisia ajanjaksoja irtautua arjesta. Junissa sallittu omien alkoholijuomien nauttiminen on yksi brittikulttuurin (keskeisistä) asioista.

Chelseaa vastaan United-fanit kulkivat vuosi aikaisemmin poliisisaattueessa pubeista Stamford Bridgelle. Tällä kerralla fanit saivat liikkua stadionille omin voimin. Poliisisaattueet ovat yllättävän harvinaisia ylipäätään brittifutiksessa.

Vieraskannattajia ei jätetä odottamaan muun stadionin tyhjentämistä pelin jälkeen, kuten esimerkiksi Mestarien liigan tai Eurooppa liigan otteluissa usein tehdään. Sen sijaan vieraspääty vapautuu muun kannattajamassan sekaan pelin jälkeen. Tämäkin on hyvä esimerkki siitä, että poliisit luottavat vieraskannattajien käyttäytyvän, mutta samalla valvovat tilannetta ulkopuolisina tarkasti.

Kouluarvosanat pelipäivistä kokonaisuuksina:
Norwich City – Manchester United 8
Chelsea – Manchester United 8 ½
Bournemouth – Manchester United 6 ½

Pauli Loukola: Norwich, Lontoo ja Bournemouth