fbpx
Mestarien liigaValioliiga

Ikola: Chelsean aika maailman parhaiden seurojen joukossa vaarassa tulla päätökseen

Chelsean nykyinen toimintamalli on aina ollut riippuvainen Roman Abramovichista. Mitä hänen poistumisensa tarkoittaa?

ENGLANTI. Roman Abramovich kertoi tällä viikolla myyvänsä Chelsean.

Yli 19 vuotta kestänyt tarina Stamford Bridgellä tulee päätökseen, jättäen suuria kysymysmerkkejä ja huolestuttavia uhkakuvia lontoolaisseuran ympärille.

Kuka nyt ottaa ohjat? Miten myynti vaikuttaa kannattajiin, joukkueeseen ja siirtomarkkinoihin? Onko Chelsean aika maailman parhaiden joukossa ohi?

Tässä artikkelissa arvioimme, mitä muutoksia lontoolaisseura voi uuden omistuksen alla odottaa.

Kauppatavara kunnossa

Abramovichin on kerrottu haluavan Chelseasta kolmesta neljään miljardia puntaa.

Kyseessä on jättimäinen summa, jolle löytyy kuitenkin perusteet. Chelsea voi parhaillaan taloudellisesti ja urheilullisesti hyvin.

Seura on velaton, sillä on hyvät joukkueet sekä miesten että naisten tasolla, loistavat managerit, maailmanluokan akatemia sekä erinomainen harjoituskeskus. Kehityksestä jälkeen jäänyt Stamford Bridge tosin kaipaa perusteellisen remontin ja laajennuksen.

Kannattajat ovat myös tyytyväisiä seuran tilanteeseen ja kilpakykyyn, vaikka Liigacupin finaalitappio jätti katkeran maun eikä Valioliigan mestaruustaisto ole sujunut toivotulla tavalla.

Euroopan ja maailman hallitsevan mestarin tittelit näkyvät mitä todennäköisimmin myös hintalapussa.

https://twitter.com/ldnfootbali/status/1499367996040663044?s=21

Kuka, tai pikemminkin ketkä Chelsean ikinä ostavatkaan, kävelevät he urheilullisesti melko ihanteellisen tilanteen keskelle.

Se, miten uudet omistajat otetaan vastaan, riippuu kuitenkin heidän aikomuksistaan.

Tarjouskilpa kuumenee

The Timesin mukaan Britannia ei voi määrätä Abramovichille ja muille oligarkeille sanktioita jopa viikkoihin tai kuukausiin – jos lainkaan. Britannian ulkoministeriö ja kansallinen rikostorjuntavirasto eivät ole pystyneet rakentamaan syytettä heitä vastaan. Britannian poliittinen johto pääministeri Boris Johnsonin johdolla on suhtautunut Lontooseen rahojaan syytäneisiin venäläisiin pitkään jopa vastuuttoman lepsusti.

Venäläismiljardööri on tästä huolimatta halukas toimimaan sutjakkaasti siirtäessään vastuuta eteenpäin ja pakenemaan ennen kun tilanne käy mahdottomaksi. The Telegraphin mukaan myynnin takarajaksi on asetettu 15. maaliskuuta.

Newyorkilaisen liikepankin Raine Groupin kautta tapahtuva myynti on kerännyt ESPN:n mukaan jo yli 300 kiinnostuksenilmaisua, joista ainakin kymmentä pidetään uskottavana. Toistaiseksi lehdissä on kuitenkin nimetty vain muutama konkreettinen ostajaehdokas.

Pisimpään mediassa ovat esiintyneet miljardöörikaksikko Hansjorg Wyss ja Todd Boehly. Wyss vahvisti neuvottelevansa Chelsean ostamisesta aiemmin tällä viikolla.

Hansjorg Wyssiä pidetään yhtenä suosikkina Chelsean uudeksi osaomistajaksi. Kuva: Oceana

Wyss on sveitsiläinen miljardööri, arvoltaan 4,3 miljardia puntaa. 86-vuotias perusti maailman johtavan luunmurtumia parantavien implanttien valmistajan.

Wyss ei kuitenkaan ole koskaan sijoittanut urheiluun, eikä hänen ikänsä (86) suoranaisesti lupaa toista 20-vuotista menestystarinaa. Sveitsiläinen onkin jo myöntänyt, ettei ostaisi seuraa yksin, vaan “kuuden tai seitsemän sijoittajan muodostaman konsortion kanssa.”

Kyseiseen konsortioon kuuluisi ainakin Boehly, jolle urheilubisnes on sen sijaan tutumpi. Amerikkalaismiljardööri omistaa osan MLB-seura LA Dodgersista sekä NBA-seura LA Lakersista.

Kaksikko kokee tarvitsevansa kuitenkin lisää sijoittajia, ja hakee niitä nimenomaan Yhdysvalloista. Yhdysvalloista on rantautunut kiinnostusta myös urheiluvälinekonserni Fanaticsin omistaja Michael Rubinin sekä pääomasijoitusyhtiö RedBird Capital Partnersin nimisiltä tahoilta.

Kaikki heistä olisivat tiettävästi tarjouskilvassa vahvoilla, sillä The Telegraphin mukaan Chelsea on myös linjannut, etteivät poliittisesti arkaluontoisista maista tai poliittisesti kiperistä taustoista saapuvat tarjoukset saisi hyväksyntää.

Entinen UFC-tähti Conor McGregor on myös vihjaillut Twitter-tilillään, että hän olisi kiinnostunut tekemään tarjouksen Chelseasta. Vaikka irlantilainen on listattu maailman rikkaimmaksi urheilijaksi arviolta 141 miljoonan punnan omaisuudellaan, tarvitsisi hänkin talousapua ja kumppaneita rinnalleen.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, lukeutuu Chelsean ostajaehdokkaisiin myös turkkilainen miljardööri Muhsin Bayrak.

Bayrak on Istanbulissa sijaitsevan AB Group Holdings -sijoitusyhtiön puheenjohtaja, jonka monet sijoitukset liittyvät kryptovaluuttaan. Hänkin on hiljattain kertonut aloittaneensa neuvottelut Chelsean ostamisesta.

Kannattajien kanta selvä

Chelsea tuskin tulee löytämään ketään yhtä varakasta omistajaa kuin Abramovich, joka tunnetusti kuului Vladimir Putinin lähipiiriin ja ohjasi venäläisrahaa Länsi-Lontooseen. 

Viime päivien aikana käytyjen Twitter-keskusteluiden pohjalta Chelsea-fanien ihanneraamit Abramovichin seuraajille ovat selvät.

Kannattajien toiveissa olisi rikas omistaja, jolla olisi ennaltaan jonkinlainen tunneside seuraan. Kausikortti olisi niin sanotusti plussaa.

Tähän kuvaukseen sopisivat esimerkiksi egyptiläinen Loutfy Mansouri ja yksi Brittien rikkaimmista miehistä Sir Jim Ratcliffe.

33-vuotias Man Capitalin toimitusjohtaja sekä noin 12,5 miljardin punnan arvoinen englantilaismiljardööri eivät kuitenkaan ole aiemmista kyselyistä huolimatta halukkaita ostamaan Chelseaa tällä hetkellä.

Tervetulleita eivät puolestaan olisi omistajat, jotka yksinkertaisesti tyytyisivät TOP4-sijoitukseen kaudesta toiseen tehdäkseen Chelsealla vain rahaa. Omistajat, jotka eivät välittäisi Chelsean historiasta, arvoista ja faneista.

Abramovichin periksiantamattomuus siirtomarkkinoilla, panostus seuran akatemiaan sekä säälimättömyys valmentajien suhteen ovat juuri niitä asioita, jotka ovat tuoneet Chelsealle menestystä hänen aikakaudellaan. Ne ovat tehneet Chelseasta sen, mitä se tänä päivänä on – vaikkakin viime viikkojen tapahtumat heittävät synkän varjon venäläisen perinnön päälle.

Vuosien 2009 ja 2020 välillä Chelsea vastasi lähes viidenneksestä (803 miljoonaa puntaa) valioliigaseurojen yhteenlasketuista tappioista (4,1 miljardia puntaa). Tällaiseen törsäämiseen ei seuraavien omistajien voida varmasti pyytää ryhtyvän.

Chelsean nykyinen toimintatapa on siis aina ollut riippuvainen Abramovichista. Toimintamalli muuttuu jatkossa lähes varmasti.

Mikä muuttuu? Mitä Abramovich vie mukanaan?

On lähes varmaa, ettei Chelsea voi jatkossa operoida samalla tavalla kuin ennen.

Abramovichin aikana Chelseaan lapioitiin 1,5 miljardia puntaa. Jäätävä summa rahaa.

Vaikka Chelsea jää urheilullisesti hyvään kuntoon, on ilmassa myös huolestuttavia uhkakuvia.

Abramovich ei ensinnäkään koskaan saanut laajennettua Stamford Bridgeä. Ratcliffen päätös olla tekemättä Chelseasta tarjousta pohjautuu lehtitietojen mukaan juuri tähän pulmaan.

Suunnitelmat kapasiteetin nostamisesta 60 000 katsojaan kuopattiin rakennuslupavaikeuksien takia, eikä täysin uuden kotipyhätön rakentamiseen tule kenties koskaan olemaan varaa. Chelsean taloudellinen kestävyys on täten niin pitkään rajallinen, kunnes se kykenee laajentamaan toimintaansa.

Toiseksi, miten käy Chelsean rahoituksen?

Seuran viimeisimmässä tilinpäätöstiedotteessa Chelsean kerrottiin jääneen 145,6 miljoonan punnan verran pakkasen puolelle. Ohessa se myönsi olevansa ”riippuvainen Fordstam Limitedin jatkuvasta taloudellisesta tuesta”. Kyseinen yhtiö on Abramovichin omistuksessa.

Fordstam Limited ilmoitti jatkavansa Chelsean tukemista ”lähitulevaisuudessa”, mutta entä jos tämä raha loppuu Abramovichin lähdettyä? Mikä tilalle?

Siirtomarkkinat ja henkilöstö

Tähän asti oligarkki Abramovichin venäläisellä öljyrahalla pullistunut, pohjaton lompakko on auttanut Chelseaa selviytymään taloudellisista tappioista, voiden edelleen kilpailla siirtomarkkinoilla maailman kalleimmista ja kovapalkkaisimmista pelaajista.

Mutta tämä kaikki saattaa muuttua. Myös pelaajien halukkuus liittyä seuraan.

Chelsea on Abramovichin alaisuudessa ollut seura, joka on kyennyt kamppailemaan maailman kalleimmista ja suuripalkkaisimmista pelaajista. Seuraan rakentuneen voitonhimon ja varallisuuden tiedetään vetäneen niin pelaajia kuin heidän agenttejaan puoleensa heidän päättäessä siirroistaan.

Nähtäväksi jää, onko Chelsea enää yhtä houkutteleva seura siirtyä, kun omistajuus vaihtuu. Tai onko Chelsea enää yhtä houkutteleva seura jäädä, kun mietitään esimerkiksi sopimuskatkolla olevien Antonio Rüdigerin ja Andreas Christensenin tilanteita.

Abramovichin lähtö voi vaikuttaa myös Chelsean henkilöstöön. Ja tässä tapauksessa nimenomaan Marina Granovskaiaan, jota kutsutaan jopa jalkapallon vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi.

Venäläiskanadalainen Granovskaia saapui Chelseaan Abramovichin kanssa vuonna 2003. Häntä on pitkään pidetty seuran voimakkaampana hahmona heti Abramovichin jälkeen.

The Telegraphin tietojen mukaan Chelsean ostamisesta kiinnostuneet ryhmät eivät suoranaisesti halua Granovskaian lähtevän. He suhtautuisivat avoimesti siihen, että Granovskaia pysyisi heidän omistuksessaan, kunhan hän katkaisisi kaikki ammatilliset siteensä Abramovichiin.

Lähtiessään Granovskaia jättäisi huolestuttavan suuren aukon täytettäväksi, eikä tämä varmasti miellyttäisi päävalmentaja Thomas Tucheliakaan.

https://twitter.com/footballdaily/status/1499711999307046914

Saksalaisluotsi, jolla on tunnetusti historiaa johtoportaiden kanssa riitaantumisesta, on tullut äärimmäisen hyvin toimeen Chelsean nykyisen hallinnon kanssa.

Ja Tuchelin jos kenet, tulisi Chelsean pitää tyytyväisenä.

Uusi aika koittaa

Kaikki kaikessa, Chelsea ei ole enää omistajuuden vaihduttua ennallaan.

Jokaisen mahdollisen pokaalin Abramovichin alaisuudessa haalinut suurseura on ison muutoksen keskellä, eikä suurimpaan osaan tämänhetkisistä kysymyksistä ja huolista löydy vastauksia ennen kuin uudet omistajat rantautuvat Länsi-Lontooseen.

Chelsean aika maailman parhaiden seurojen joukossa on kuitenkin aidosti vaarassa tulla päätökseen.

Eetu Ikola

Derbyn kirjeenvaihtaja. Nuori, mutta runsaan kokemuksen omaava reportteri ja somemestari opiskelee Keski-Englannissa jalkapallotoimittajan tutkintoa. Kokemuksia, haastatteluita ja elämää paikan päältä.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button