”Park the bus, Man United” – meluisa naapuri totuttelee uuteen asemaan

Pep Guardiola katsoo kohti horisonttia. ”Täällä kerron teille totuuden”, komeilee valtavissa mainoskylteissä ympäri Manchesteriä. Manchester Cityn All or Nothing Amazon-dokumentti on saanut erinomaisen vastaanoton. City yrittää valloittaa Manchesteriä ja siinä samassa koko jalkapallomaailmaa.

Hyvin vähissä ovat tällä hetkellä esteet sille, etteikö Valioliigan keväällä ylivoimaisesti vienyt City jatkaisi voittokulkuaan Englannin parhaana jalkapallojoukkueena – jopa Euroopan parhaana. On kiinnostavaa seurata, miten entinen altavastaaja pystyy muokkautumaan eliittiseuraksi, ei pelkästään nurmella, mutta myös seurana ja kannattajatasolla.

Olen asunut Manchesterissä kolme vuotta. Seuran kannattajien, niin kutsuttujen Cityzensien (kyllä, stereotypian mukaan lähes kaikki ovat paikallisia) sielunmaisema on hyvin samankaltainen.

Manchester Cityn kannattajat tunnetaan Englannissa toiveikkaina, mutta aina pessimistisinä. He ovat ylpeitä paikallisuudestaan, nykyään onnensa kukkuloilla, mutta yhä hieman varovaisia, ettei mopon keuliminen kostaudu.

He ovat tottuneet pettymään naapuri Manchester Unitedin hallitessa englantilaista jalkapalloa vuosikymmenien ajan. Vielä viime ennätyskauden loppumetreillä United onnistui saaman Cityn kannattajia kyyneliin Etihadilla estämällä toisen puoliajan nousulla Cityzensien historialliset mestaruusjuhlat derbyssä. Kausi oli mieletön, mutta Valioliigassa se ei saanut sitä kaikkein kauneinta loppua.

Matsipäivä Newcastlea vastaan kuuluu ja näkyy kaupungin keskustassa, kun Rafael Beníteziä jumaloivat Geordiet ovat vallanneet Piccadilly-aseman läheisyydessä olevan baarin. Taivaansinipaitaisia pyörii lämpimänä päivänä kaupungilla myös poikkeuksellisen paljon.

Cityn kannattajat jaksavat aina muistuttaa, että City on oikeastaan Manchesterin ainoa Valioliigaseura. Viiden kilometrin päässä Manchesterin keskustasta sijaitseva Old Traffordin stadion on maantieteellisesti osa Traffordin kaupunginosaa. Ylpeys kuuluu läpi muutaman ohi kulkevan Cityzensin äänestä, kun he laulavat ”Fuck off back to London, this city is ours”. He viittaavat Unitedin suureen suosioon maan pääkaupungissa.

On selvää, että menestyksen myötä seura saa itselleen nopeasti uusia kannattajia. Unitedin fanit kuittailevat jo Citylle, että seurasta on muokkautumassa kuin Cityzensien joskus vihaama United. Cityzensit ovat ylpeitä paikallisuudestaan, vaikkakin sinisten ottelupäivänä haahuilee Manchesterin keskustassa yhä enemmän ulkomaalaisia, erityisesti aasialaisia faneja.

Koillis-Manchesterin Etihadille on vain 25 minuutin kävelymatka keskustasta, mutta Newcastlen kannattajia on pysähtynyt matkan varrelle pussikaljalle. Yksi heistä on jo siinä kunnossa, että peli jäänee väliin. Kanaalin vartta kulkeva reitti Ancoats-nimisen alueen läpi on nykyisin nuorten työssäkäyvin suosikkiseutua. Se on muuttunut lähes yhtä rajusti kuin joutomaa, joka oli ennen massiivisen Etihadin kampusalueen tilalla.

Manchester on yksi teollisen vallankumouksen synnyinsijoista. Duunarihenki elää yhä vahvasti, mutta kaupungin siluetti on muuttunut punatiilitalojen luvatussa kaupungissa viimeisen kahden vuoden aikana silmissä. Seuraavan viiden vuoden aikana keskustan alueella saattaa komeilla reippaat kymmenen uutta lasista pilvenpiirtäjää.

Etihadin ympäristö on poikkeuksellinen verrattuna perinteisiin brittistadioneihin. Ulkopuolella on maaottelutapahtumista tutumpi fanzone, jonka lavalla soittaa bändi ja välillä ständillä haastatellaan tuntemattomaksi jäänyttä vieraskannattajaa. Lavan vieressä on pieni 5-a-side-häkki, jossa pienillä pojilla on pelit käynnissä. Täällä on jonkinlainen show pystyssä! Britit haluavat karttaa amerikkalaisvaikutteita erityisesti urheilussa, mutta City on uskaltanut ottaa askeleen Fish and Chips -ajoista eteenpäin.

Viereissä kojussa myydään pinssejä. Niissä Cityn logoa kiertävät muun muassa Norjan ja Ruotsin liput.

Etihadin käytävillä törmään Cavan Gaffneyhin. Kausikorttilaisen mielestä tunnelma taivaansinisten pyhätössä vaihtelee.

”Kun City pelaa TOP 6 -joukkueita vastaan, on tunnelma sähköinen. Kotona pelatessamme pienempiä seuroja vastaan tuntuu fiilis olevan, että porukka vain tulee nauttimaan Cityn otteista, koska todennäköisesti voitamme vähintään parilla maalilla.”

Cityllä on yhä silti pienoinen ongelma täyttää Etihad. Esimerkiksi viime kauden Mestarien liigan alkulohkopeleihin Manchesterin yliopistot tarjosivat opiskelijoilleen lippuja 11 punnan pilkkahintaan. Tyhjiä paikkoja ei tänään näy. Etihadilla on täysi tupa, 55 000 katsojaa.

Peli on tuttua Cityä viime kaudelta, vaikka Guardiolan mediassa esiin nostama MM-kisojen jälkeinen väsymys näkyy siinä, että kotijoukkueelta puuttuu tiettyä terävyyttä. Joukkue hallitsee palloa noin 75-prosenttisesti. Energinen nuori kuuluttaja huutaa oikein kunnolla, kun Raheem Sterling vie Cityn johtoon.

City pyrkii olemaan raikas. Promovideot ovat tyylikkäitä stadionin isolla näytöllä ja akustiikka on useista isoista stadioneista poiketen erittäin hyvä. City uskaltaa tehdä asioita uudella tavalla, josta Amazon-dokumentin lisäksi esimerkkinä on ainakin kolmen eSports FIFA -pelaajan hankinta seuran riveihin.

”Emptyhadia” pilkataan, mutta hyvin nopeasti menestyksen myötä myös uusi katsomolaajennus täyttynee aina kannattajista. Paikalliset osaavat ottaa kuitenkin itseironiseen tyyliin tästä ilon irti laulamalla kuuluisasti ”We are not really here”. Vuosikymmeniä veisattu laulu kuvastaa vielä etäisesti Cityn kannattajaväestöä. Epäonnekas, kurjimuksessa elänyt seura voi nyt hymysuin muistella menneitä aikoja.

Cityä kotona ja vieraissa seuraava Charlie Stranks näkee, että ”We are not really here” -asenne elää vielä selkeästi vieraspeleissä matkaavien joukossa. Gaffney tukee näkemystä.

”Sanoisin, että vanhempi, toisessa divisioonassa Cityn nähnyt sukupolvi tuntee vielä näin. Kuitenkin nuoremmat kannattajat odottavat, että City voittaa ainakin yhden pokaalin kaudessa. Kannattajien odotuksien jakama asia on heidän ikänsä, ja se kuinka kauan he ovat seuranneet Cityä.”

Kaupungin kilpailuasetelma on tällä hetkellä jopa suvereeni Citylle, vai onko?

”Meillä on naapurina joukkue, joka on voittanut viimeisen 15-20 vuoden aikana kaiken. Isoin haasteeni managerina on muuttaa se asetelma, Guardiola sanoo napakasti dokumentissa.”

Tällä hetkellä vaikuttaa, että United ei pysty edes kunnolla haastamaan meluisaa naapuriaan. Cityn kannattajat ottavat tästä vapaasti ilon irti.

”Park the bus, park the bus Man United, playing football the Mourinho way”, he laulavat, kun Kyle Walker vie kotijoukkueen 2-1-johtoon mielettömällä kaukolaukauksella.

Cityn ehkä kaikkien aikojen paras pelaaja Sergio Agüero astelee toisella puoliajalla kentälle ja suurin osa ihmisistä ympärillä nousee viimeistään nyt antamaan suosiota seisaaltaan.

”You signed Phil Jones, we signed Kun Agüero, Kun Agüerooo!”

Samalla nämäkin laulut osoittavat, että United on Citylle edelleen jonkinlainen pakkomielle. Viimeisin derbytappio oli raskas osoitus siitä, miten United on usein vahingoittanut Cityä.

Manchesterin punainen on maailman kolmen suurimman seuran joukossa, joten se on aina esillä, vaikka se ei menestyisi. City janoaa lisää mediahuomiota ja kiinnostusta. Uusi dokumentti on täydellinen esimerkki siitä, miten City hakee suosiota Manchesterin ulkopuolella.

City brändää seuran manchesteriläisuutta enemmän kuin United. Oasisin Noel ja Liam Gallagher pyörivät seuran mediakanavissa. Manchester on sininen, on suosittu lausahdus seuran Twitter-tilillä. Kotijoukkueen pukuhuonetta koristaa sanoma ”Osa on syntynyt täällä, osa kulkeutunut tänne, mutta me kaikki kutsumme sitä kodiksi”.

Stranks ja Gaffney vastaavat varovasti, kun heiltä kysytään ikuisuuskysymys: miten Manchester on jakautunut sinisten ja punaisten välillä. Prosenttiluvut ovat fifty-fifty tai 60-40 Unitedin eduksi. Erityisesti Etelä-Manchester on perinteisesti sininen, sijaitsihan seuran entinen pyhättö Maine Road vuoteen 2003 asti pahamaineisella Moss Siden alueella.

Stockportissa kasvanut 18-vuotias superlupaus Phil Foden on edustusjoukkueen ainoa Suur-Manchesterin alueella syntynyt pelaaja. Foden oli vain 11-vuotiaana pallopoikana historiallisessa ottelussa vuonna 2012, kun kapteeni Vincent Kompanyn vahva pusku painui Manchester Unitedin verkkoon, ja City aloitti viimeisen rynnistyksensä kohti ensimmäistä Valioliigan mestaruuttaan. Newcastlea vastaan Foden istuu penkillä.

Mielenkiintoisesti seuran toimintaa (yllättävän) tarkasti avaava Amazon-dokumentti on herättänyt keskustelua muidenkin kuin vain City-fanien keskuudessa. Pukukopissa kiroileva Guardiola esittää itsestään uuden entistäkin aggressiivisemman puolen. Tämänkaltainen huomio on taivaansinisille kullanarvoista, kun se janoaa maailmanvalloitusta myös kentän ulkopuolella.

Erotuomarin pilli soi viimeisen kerran – jälleen kerran Cityn voiton merkiksi. Oasisin hitti Wonderwall pärähtää välittömästi soimaan kaiuttimista. Musiikkirintamalla Manchester City on ollut jo kauan maailman eliittiä.