Tiira: Arsenal jäi menneisyyden vangiksi – alakulon siemen kylvettiin jo Arsène Wengerin aikana

Arsenal kyntää tällä hetkellä syvällä, kuten Eero Laurila kirjoitti tällä viikolla. Vasta sijalla 15. majaileva ryhmä ei luo juurikaan laatupaikkoja, eikä onnistu tällä hetkellä hyödyntämään niitä vähäisiäkään tonttejaan.

Muhkean jatkosopimuksen syksyllä allekirjoittanut talismaani Pierre-Emerick Aubameyang antaa kasvot Tykkimiesten tahmeudelle. Kahdesti pelitilanteissa osunut kippari on kerryttänyt maaliodottamaa 0,20 maalia 90 minuuttia kohden. Esimerkiksi maalipörssin kärkinimen Evertonin Dominic Calvert-Lewinin pitäisi osua xG:n mukaan 0,77 kertaa 90 minuutissa.

Arsenalin ongelmat ovat kuitenkin syvemmällä kuin gabonilaisen heikossa syysvireessä. Ainoastaan 12 kertaa maalia kohden ampuneen Aubameyangin vire on seuraus, ei syy Arsenalin ongelmiin. Syy ei ole myöskään päävalmentaja Mikel Arteta. Todelliset syyt ovat syvemmällä.

https://twitter.com/Aubameyang7/status/1339313549626273793?s=20

Uusi aika

Seuran 1990-luvulla mullistaneen ja huipulle nostaneen Arsene Wengerin valtakausi päättyi keväällä 2018. Ei järin juhlavissa merkeissä. 63 pistettä ja 6. sija olivat ranskalaisen Arsenal-uran kehnoimmat noteeraukset.

Wenger oli vanhan ajan manageri, joka piti kaikkia lankoja käsissään. Arsenal valmistautui uuteen aikaan hajauttamalla urheilujohtamistaan. Toimitusjohtaja Ivan Gazidis palkkasi rekrytointiosaston johtoon Sven Mislintatin, joka löysi Dortmundiin vuosien saatossa muun muassa Aubameyangin, Robert Lewandowskin ja lukuisat muut hiomattomat timantit.

FC Barcelonassa uraa tehnyt Raul Sanllehi palkattiin jalkapallojohtajaksi. Päävalmentajaksi – ja nimenomaan päävalmentajaksi, ei manageriksi – seurasi pestasi Unai Emeryn.

Tämän nelikon piti johtaa pohjoislontoolaiset uuteen uljaaseen aikaan ja takaisin huipulle.

Ensimmäisenä kytkintä nosti Gazidis, joka vaihtoi Emirates Stadiumin San Siroon ja AC Milaniin jo syksyllä 2018. Mislintat häipyi Stuttgartiin helmikuussa 2019. Emery sai potkut saman vuoden marraskuussa. Nelikon viimeinen jäsen, Sanllehi jätti seuran tänä kesänä.

Toisin sanoen Arsenalia uuteen aikaan kuljettaneen nelikon viimeinenkin jäsen oli poistunut Pohjois-Lontoosta vain reilut kaksi vuotta Wengerin viimeisen pelin jälkeen.

Viime vuosina Arsenaliin on pestattu seuran entinen keskikenttäpelaaja Edu Gaspar, joka kantaa teknisen johtajan titteliä. Vinai Venkatesham seurasi Gazidisia toimitusjohtajana ja otti tämän kauden alla haltuunsa myös urheilupuolen johtamisen.

Nykymallissa Edu on vastuussa jalkapallopuolesta, muun muassa pelaajaliikenteestä. Arteta valmentaa ja Venkatesham johtaa operatiivista toimintaa. Suurinta valtaa – ainakin teoriassa – käyttää Stan Kroenke perheineen, joka sai reilu vuosi sitten loputkin seuran osakkeet haltuunsa.

https://twitter.com/BukayoSaka87/status/1339301917776818177?s=20

Sekametelisoppa

Arsene Wenger johti Tykkimiesten urheilupuolta 22 vuotta. Ranskalaisen poistumisen jälkeen samoja tehtäviä on hoitanut 2,5 vuoden aikana yhteensä seitsemän henkilöä.

Sekavuus on heijastellut karusti myös nurmella. Etenkin, kun uuden ajan lähtökohdat eivät olleet otolliset.

Wengerin edustusjoukkueeseen nostaman Hector Bellerinin kommentit Emeryn ensimmäisen harjoituskauden jälkeen olivat paljon puhuvat. Katalaanipakki sanoi Wengerin antaneen pelaajille paljon vapauksia, kun taas baskiluotsi perusti metodinsa täsmällisyyteen.

Emeryn tehtävä ei ollut pelkästään tuloksen tekeminen, vaan koko joukkueen toimintakulttuurin muuttaminen. Tarkemmin sanottuna sen tuominen nykypäivään.

Aloittaessaan Emery puhui rohkeudesta. Hän halusi Arsenalin pelaavan intensiivisesti. Ajatus oli prässätä aggressiivisesti ja edetä vauhdikkaasti linja kerrallaan. Melko nopeasti entinen PSG-luotsi kuitenkin huomasi, ettei Wengerin perinnöksi jättämä ryhmä ollut tarpeeksi dynaaminen. Taitoa piisasi, jalkoja ei.

Lopulta Emery sääti, sääti ja sääti. Samassa joukkue hukkasi itsensä, mikä maksoi baskille työpaikan.

Artetan alaisuudessa on menossa sama kehitys. Alun innostus ja positiiviset merkit ovat muuttuneet vaikeuksiksi. Emeryn tavoin Baskimaasta kotoisin oleva Arteta osaa kuitenkin kommunikoida ulospäin ja hallita yhteisöä. Myös kesällä voitettu FA Cup pidentää pelaajana arvostetun kapteenin sytytyslankaa.

Arsenalin kontatessa puhutaan usein siitä, onko joukkue tarpeeksi hyvä sijoittumaan neljän joukkoon. Kysymys on väärä ja harhaanjohtava. Oikea kysymys kuuluu: onko joukkue tarpeeksi hyvä pelaamaan valmentajansa haluamaa jalkapalloa?

Vastaus on sekä Emeryn että Artetan kohdalla: ei.

Jos Pep Guardiolan ja Jürgen Kloppin pitäisi valita kumman he ottaisivat ennemmin omiin ryhmiinsä Gini Wijnaldumin vai Ilkay Gündoganin, molemmat luultavasti ottaisivat nykyiset suojattinsa. Molemmat ovat loistavia keskikenttäpelaajia, mutta ennen kaikkea heidät on hankittu Liverpoolin ja Cityn kokonaisuuksiin sopiviksi.

Arsenalin nykyryhmä taas on kolmen eri koulukuntaa edustavan valmentajan ja useamman taustapelurin kasaama sekametelisoppa. Sen luonnehtimiseksi on vaikea löytää pelaajistoa läpileikkaavia adjektiiveja.

https://twitter.com/GunnersaurusXPR/status/1338755023325446145?s=20

Linjattomuus näkyy siirtomarkkinoilla

Arsenalin kannattajat ovat jääneet monilta osin menneisyyden vangeiksi. Olkiukko, joka kertoo, ettei seura pysty kilpailemaan taloudellisesti, seisoo edelleen tukevasti kannattajien mielissä.

Ei Gunners toki Manchesterin jättien veroiseen kulutukseen kykene, mutta rahaa se on kyllä polttanut. Rahan puutetta isompi ongelma on se, miten rahaa on käytetty.

Viimeisen viiden kauden aikana (ml. tämä kausi) joukkue on kuluttanut siirtomarkkinoilla myyntien jälkeen yli 300 miljoonaa puntaa. Liverpoolin nettokulutus on vastaavalta ajanjaksolta 108 miljoonaa puntaa. Chelseakin jää nettokulutuksessa yli 50 miljoonaa Arsenalin jälkeen kesästä 2016 nykypäivään.

On Arsenal tehnyt hyviäkin hankintoja. Vajaat 60 miljoonaa puntaa maksanut Aubameyang on ollut jokaisen pennin arvoinen, vaikka pelaakin nyt nihkeämpää jaksoa. Reilulla 20 miljoonalla tullut Bernd Leno on kannatellut Tykkimiesten vapisevaa alakertaa vakuuttavasti.

Unai Emery paljasti potkujensa jälkeen, että olisi halunnut toissa kesänä Wilfried Zahan Emiratesilla. Seurajohto päätti kuitenkin sijoittaa 72 miljoonaa Lillen Nicolas Pepeen.

Hirmutehot Ranskassa iskenyt norsuunluurannikkolainen on ollut raskas pettymys. Pepe on parhaimmillaan päästessään hyökkäämään isoon tilaan, mutta Arsenalin verkkaisessa pallonhallintapelissä vikkelälle kuljettajalle näitä tiloja ei juuri siunaannu. Esimerkiksi Man Unitedin hyökkäyksen oikeaan laitaan Pepe sopisi erinomaisesti.

Pepe on karuin esimerkki Wengerin jälkeisin ajan linjattomuudesta. Vuotta aiemmin tulleet Matteo Guendouzi ja Lucas Torreira on jo lainattu seurasta pihalle. Samalla ovenavauksella aikanaan tullut Sokratis on koirankopissa. Kesällä 2019 ostettu ja täksi kaudeksi saapunut lupaava William Saliba pelaa tällä hetkellä reserveissä.

Arteta on toistellut johdonmukaisesti työn olevan pahasti kesken. Näin varmasti onkin. Tässä valossa herää kysymys, miksi Arsenal hankki 32-vuotiaan Willianin muhkealla 220 000 punnan viikkoansiot tuovalla kolmen vuoden sopimuksella, jos menestystä tavoitellaan pidemmällä tähtäimellä. Samaa voi kysyä vuotta nuoremman Aubameyangin saman mittaisesta jatkosopimuksesta.

Noidankehä

Arsenal on hankalassa raossa. Viidentoista vuoden takaiset suuruudenpäivät ovat kannattajille vielä tuoreessa muistissa olevaa lähihistoriaa. Eivät niitä aiemmilta polvilta kuultuja kauniita muistoja menneisyydestä, joita vaikkapa Nottingham Forestin tai Aston Villan nuoremman polven kannattajat eivät ole eläneet.

Asetelma pitää menestyspainetta yllä. Menestysvaadetta lisää myös Valioliigan kalleimmat kausikortit. Nämä luovat tyytymättömyyttä ja levottomuutta kannattajakuntaan. Lopputulema on räjähdysherkkä ja myrkyllinen ilmapiiri, joka on leimannut ylvään Emiratesin Stadiumin lehtereitä viime vuosina.

Osa kannattajista vaatii jo Artetan päätä vadille. Se kertoo paljon seuran nykytilasta ja etenkin siitä, kuinka pahasti nykyhetki ja menneisyys on sekoittunut Pohjois-Lontoossa.

Yleisin syntipukki on kuitenkin etäinen jenkkiomistaja Stan Kroenke. Eikä syyttä. Walmartin perijän nainut upporikas miljardööri ei kuitenkaan vetele samalla tapaa naruja seuran kulisseissa, kuten vaikkapa Roman Abramovich Stamford Bridgellä.

Kroenke edustaa amerikkalaista urheilubisnesajattelua. Siinä tärkein arvo on raha. Vasta sen jälkeen tulee urheilullinen menestys.

Omistajan arvot nostivat päätään koronapandemian puristuksessa, kun seura irtisanoi kesällä 55 pienipalkkaista lähinnä pelipäivinä työskennellyttä työntekijää. BBC:n arvioiden mukaan Arsenal säästi leikkauksilla kaksi miljoonaa puntaa vuositasolla. Myös ikoninen maskotti Gunnersaurus sai lähteä haamupelien ajaksi.

https://twitter.com/alexlaveryLFC/status/1338470626563158018?s=20

Irtisanomisia voi toki perustella sillä, ettei pelipäivän työntekijöille ollut töitä, kun pelejä pelattiin tyhjille katsomoille. Imagohaitta saattoi kuitenkin olla tyylikkyyttä vaalineelle seuralle Mesut Özilin kuuden viikon palkkaa vastaavaa säästöä raskaampi.

Arsenal-kannattajat kuitenkin huijaavat itseään, jos syyttävät pelkästään Kroenkea. Tykkimiesten alakulo on monen tekijän summa.

Alakulon siemen kylvettiin jo Wengerin aikaan. Kun kilpailijat laukkasivat eteenpäin, sukeltaen nyanssitasolle, Wenger luotti vanhoihin hyveisiin ja piti seuran polkemassa paikallaan. Kassa kuitenkin kilisi siihen malliin, ettei Kroenke nähnyt syytä muutokselle.

Kun Kloppin ja Guardiolan kaltaiset huippumanagerit rantautuivat Valioliigaan, menneisyyden vangeiksi jääneet Tykkimiehet putosivat kärjen tuntumasta myös tuloksellisesti.

Wengerin jätettyä estradin, seurassa on puhuttu pitkistä projekteista. Todellisuudessa Arsenal on pyrkinyt paikkaamaan vuotavaa venettä vesiliukoisella pikaliimalla, jota sekoittaessa alukseen on syntynyt uusia reikiä. Kukin on vuorollaan hakenut korjaustarpeita eri kaupoista, eikä kokonaisuutta ole hallinnut kukaan.

Samalla seura on ajautunut noidankehään. Se kaipaisi perustavanlaatuista muutosta, johdonmukaista prosessia. Työrauhaa ei kuitenkaan ole – eikä tule – mikä ajaa Arsenalin tempoilemaan. Tempoilu taas upottaa pohjoislontoolaisten venettä yhä syvemmälle.