Jalkapalloaddikti sai annoksensa – 10:n divisioonan kamppailu osoitti, miten iso pieni asia jalkapallo on

On myönnettävä, että lauantai oli vasta ensimmäinen kerta, kun suuntasin tällä kaudella Brookburn Roadille katsomaan West Didsbury & Chorlton AFC:tä. Edellisinä lauantaina on ollut lukematon määrä muitakin vaihtoehtoja katsoa jalkapalloa Manchesterin alueella.

Olin perjantaina aika täpinöissä suunnitellessani puolen tunnin matkaa Manchesterin keskustasta Chorltoniin, missä ”West” pelaa. Lauantaiaamuna tunnit Twitterissä ja uutisten lukeminen sai pohtimaan, pitäisikö peliin lähteä ollenkaan.

Osa Westin ultras-kannattajista ilmoitti Twitterissä, että he eivät tule paikalle, koska non-league tasolla työskentelee paljon iäkkäitä vapaaehtoistyöntekijöitä. He ovat näin ollen riskiryhmässä koronavirus-tartunnalle altistuttuaan.

Iso-Britannian johtoa on kritisoitu siitä, että toimenpiteet tartunnan leviämisen kitkemiseksi ovat olleet epäselviä. Päätin joka tapauksessa hypätä ratikkaan ja lähteä peliin. Syytä päätökseen oli vaikea selittää.

Ehkä sitä voi kutsua tyhmyydeksi tai ajattelemattomuudeksi. Ulkoilmassa, väljästi kentän laidalla seisoskelu ei kuitenkaan tuntunut kaikkein pahimmalta ratkaisulta. Samalla Manchesterissa pubit ovat täynnä ja St Patrick’s Dayn paraati järjestettiin viikonloppuna. Jalkapallon merkitystä on ihan turha lähteä vertaamaan oikeasti tärkeisiin asioihin. Jonkinlainen addiktius sai kuitenkin viemään otteluun.

Westin pienen pieni stadion sijaitsee aika piilossa luonnon keskellä teollisen Manchesterin mittapuulla. ”Tervetuloa Brookburn Roadille” ja vastaavat kyltit kentän läheisyydessä saavat innokkuuden matsipäivään syttymään. Pienet asiat, kuten jalkapalloseuran logojen näkeminen tienhaarassa ja pienen ihmisryhmän kulkeminen samaan suuntaan nostattavat fiilistä.

”Tuomari on konservatiivi”

Kentän laidalla tapaan useita hymyileviä tuttuja. Pelasinhan aikaisemmin Westin riveissä Englannissa. Yleisöä valuu paikalle lopulta 464. Jalkapallopyramidin 10:llä portaalla, eli alimmalla puoliammattilaistasolla sarjataulukon kuudes West kohtaa kärkijoukkue Vauxhall Motors FC:n.

Klubitalo täyttyy Krombacheria ja paikallista Burton Road Alea nauttivista hipstereistä. Seura sijaitsee alueella, joka vetää puoleensa paljon ”keskiluokkaisia” nuoria aikuisia. Se näkyy vähän kaikessa, eikä West ole ihan perinteinen alasarjajoukkue.

”Taktiikkanamme on oikeastaan viedä ihmisten huomio pois siitä, mitä tuolla tapahtuu”, Rob McKay sanoo ja osoittaa takanaan olevaa kenttää.

Rob on ollut seurassa monitoimityöntekijä, muun muassa toinen puheenjohtajista kauden alussa. Nykyään hän valmentaa Westin naisten joukkuetta.

”Ihmisiä tulee peleihimme paikallisesti ja Media Citystä päin. He nojaavat poliittisesti usein vasemmalle. Kantaa ottavat liput kentän laidalla, tarrat ja monet muut asiat kielivät siitä.”

”Olemme tehneet asiakaskokemuksen eteen monia juttuja. Puoliajan arpajaiset, olutpoletit, koirat ilmaiseksi peleihin sisään omistajan kanssa, rokkibändi soittamassa puoliajalla, vaikka mitä.”

Sarjatasoon nähden West vaikuttaa tekevän monenlaista asiakaskokemuksen parantamiseksi. Parkkipaikka autoille on pieni. Rob toivookin, etteivät ihmiset ajaisi peleihin, jotta he voisivat juoda enemmän.

Mutainen kenttä läiskyy pelaajien nappulakenkien alla, kun katson peliä kahden metrin päästä kentästä puomiin nojaillen. Pienet asiat, kuten nurmikon tuoksu, kenttäkuulutus ja pelaajien kiroaminen kentällä tekevät non-leaguesta kokemuksen. Vedän hupun päähän, kun vesisade Manchesterissa yltyy. Nämä ovat varmasti jalkapalloaddiktin piirteitä.

Kiinnitän huomiota kanssakatsojiin. Robin sanat pitävät paikkansa ja yllättävän moni heistä on kääntänyt pelille kokonaan selkänsä ja keskittyy enemmän rupatteluun. Paikalla on myös paljon naisia sekä pieniä lapsia pelaamassa omia pelejään kentän laidalla.

Noin viisikymmenpäinen ultras-porukka pitää ääntä Westin Shed Endissä, joka on nimensä mukaisesti pieni vaja toisessa päässä kenttää. Vajan seinä on koristettu kotijoukkueen ja vierasfanien tarroilla. Katosta roikkuu kimalteleva diskopallo ja yksi kannattaja heiluttaa taukoamatta lippua, jossa on kuva kalastajanhatusta ja teksti ”Mad fer it.”

”The referee’s a Tory”, he laulavat, kun tuomari hylkää West-hyökkääjän päivänselvän ”Jumalan käsi” maalintekoyrityksen.

”Born in the NHS”, laulu Born in the USA -melodian tapaan on lyhyt muistutus meneillään olevasta koronaviruksesta.

Fanit ylistävät Iso-Britannian julkista terveydenhuoltojärjestelmää, joka painii työpaineen ja tartunnalle altistumisen kanssa.

Peli ei kuitenkaan tarvitsisi tällä tasolla minkäänlaisia faniporukoita luomaan tunnelmaa. Satunnaiset taputukset, kannustuksenosoitukset ja kaikkien mukana olevien intohimo lajia kohtaan riittää. Samalla on arvostettava pelaajia, jotka raatavat kentällä kaksi peliä käytännössä joka viikko ilman kunnon rahallista korvausta.

Peli on jälleen jatkuvaa päästä päähän juoksemista. Pallo on paljon ilmassa mutaisella kentällä ja Valioliigassa nykyään ulosajan arvoisia pulkkataklauksia nähdään aika ajoin. Vauxhall Motors voittaa lopulta tiukan ottelun 1-0 ja varmistaa nousun ylempään divisioonaan.

Kukaan ei ole varma oliko ottelu viimeinen vähään aikaan vai jatketaanko Englannin alasarjoissa koronasta huolimatta. Jalkapalloaddiktit ovat saaneet taas viikottaisen annoksensa, mutta toivottavasti he ymmärtävät tulevaisuudessa, milloin jättää menemättä peliin.

Selailen pelipäivän jälkeen nousun varmistaneen Vauxhall Motorsin Twitter-tiliä.
Nousu on kuitattu nopeasti. Seura ja pelaajat katsovat jo eteenpäin janoten nyt sarjan voittamista ja 100 pisteen ylittämistä.

Pauli Loukola, Chorlton