Laurila: Yhteisöllisyys pelasti Notting Hillin pubin ja Manchester Unitedin
Huhtikuun puolivälissä kuulimme riemastuttavan viestin: The Cow pelastui!
Vanha suosikkipubini Lontoossa, Notting Hillin The Cow ilmoitti helmikuussa hädästään. Paikallinen council yritti ottaa pubilta lisenssin pois. The Cow pyysi apua. 1300 huolestunutta kirjoitti Chelsean ja Westminsterin päättäville tahoille. Raapustin sähköpostin ja sain kutsun asiaa käsittelevään Teams-kokoukseen. Huhtikuun puolivälissä kuulimme riemastuttavan viestin: The Cow pelastui!
The Cow juurtui Notting Hilliin 1990-luvun puolivälissä. Omistaja Tom Conran perusti hipstereille pubin, jossa Guinness virtasi ja katkarapuja tarjoiltiin oluttuopista. Tunnelmallisen gastropubin nurkassa on takka. Kulmapöydässä on David Beckhamin kantapöytä. Beckham saa istua The Cow’ssa rauhassa ja nauttia kansanomaisesta, rosoisestakin tunnelmasta ja erittäin maistuvasta ruokatarjonnasta. Artikkelin kuvassa Beckham, Tom Cruise ja The Cow’n Petro.
Pankkiirit korvasivat hipsterit Notting Hillissä. The Cow muistuttaa vanhoista ajoista. Se on kokoontumispaikka. The Cow on enemmän kuin pelkkä pubi. The Cow merkitsee paikallisille jotakin erityistä. Niin merkitsee Conranillekin. Hän on lähes poikkeuksetta paikan päällä säätämässä jukeboxiaan.
The Cow pelastui samalla viikolla, kun jalkapallon Superliiga kaatui. Chelsean nimiin vannova Conran lisäsi The Cow’n Instagram-postaukseen hashtagin #blueisthecolour. Tapahtumasarjat muistuttavatkin monella tapaa toisiaan. Ihmiset nousivat esiin. Pelastivat heille tärkeät asiat.
Asiat merkitsevät
Asiat siis todella merkitsevät Englannissa, ainakin pubit ja jalkapallo. Superliiga sai Englannissa täystyrmäyksen. Koko surullinen keissi osoitti, miten vähän ulkomaalaiset omistajat ymmärtävät, mitä omistavat. Samalla englatilaiset kannattajat näyttivät voimansa.
Englantilaiset kylät ja kaupungit rakentuivat aikoinaan jalkapallokenttien ympärille. Stadionit sijaitsivat usein lähellä päärautatieasemaa. Jalkapallo veti väkeä jo 1900-luvun alkupuolella. Toisen maailmansodan jälkeen tehtiin edelleen pintansa pitäviä yleisöennätyksiä.
Jalkapallo on totta kai muuttunut. Talonmieheni Keith aloitti aamut aina Lontoossa puhumalla Tykkimiesten kuulumisista. Peleissä hän ei käynyt, koska pääsyliput maksoivat niin paljon, mutta Arsenal kuului hänen jokaiseen päivään. Suosikkiseuraa englantilaiset ei vaihda.
Kaikki liittyy englantilaisessa jalkapallokulttuurissa ylpeyteen, omiin väreihin, omaan tunnukseen. Evertonin manageri Ronald Koeman twiittasi kerran jouluna kuvan olohuoneensa punaisin värein koristellusta joulukuusesta. Evertonin kannattajat suorastaan loukkaantuivat päivityksestä. Punainen on paikallisvihollinen Liverpoolin väri. Koemanin alamäki alkoi pian Goodisonilla.
Kaikkialla maailmassa urheilu ei poraudu samalla tavalla yhteiskunnan rakenteisiin. Kannattaminen, suosikkiseura, ei siirry sukupolvelta toiselle.
Sheffieldissä tapasin kannattajan, joka piti Sheffield Unitedin puolia viidennessä sukupolvessa. Tämä sukuperinne jatkui 1900-luvun alkupuolelta saakka. Vastaavia tarinoita riittää saarivaltakunnassa. Superliiga horjutti hetken koko järjestelmää. Manchester Unitedin entinen pelaaja ja kannattaja Gary Neville näki, että Superliiga yritti tuhota koko eurooppalaisen jalkapallon.
Samaan aikaan Britannia on lähettänyt sotilaslaivat merille valvomaan ranskalaisia kalastajia Brexit-hengessä. Koko Superliiga-keskustelu peilaakin hieman brittiyhteiskunnan tekopyhyyttä. Ulkomaalainen raha on otettu avosylin pitkään vastaan. Tämä raha on korostanut Valioliigan ylivoimaa: abudhabilaisella ja venäläisellä rahalla pönkitetyt Manchester City ja Chelsea kohtaavat Mestarien liigan loppuottelussa.
Leeds Unitedin hyökkääjä Patrick Bamford tiivisti hyvin, että esimerkiksi rasismiin ei suhtauduta vastaavalla vakavuudella. Superliiga kosketti vahvemmin. Seurat kimpaantuvat, kun taskuihin sattuu.
Jalkapallo kuuluu ihmisten elämään
Ruohonjuuritasolla kyse on lopulta siitä, että pubit ja jalkapallo kuuluvat oleellisesti ihmisten elämään Britanniassa. Ne merkitsevät paljon. Ne tuovat iloa.
Suomi on monella tapaa parempi paikka elää. Täällä koululaiselle tarjoillaan lounaaksi kunnon ateria. Täällä saa yliopistopaikan lähes ilmaiseksi ja asuakin kohtuuhinnalla, mutta jotain täältä joskus puuttuu. Ehkä suoritamme liikaa, unohdammeko ne pienet suuret asiat.
Koko Superliiga-sotku antaa mahdollisuuden oppia. Jalkapallomaailmassa puhutaan paljon pelaajapoluista, linjauksista ja pelikirjoista. Arvojakin riittää, mutta turhan usein ne jäävät sananhelinäksi, powerpoint-esitysten uumeniin.
Manchester Unitedilla on sen sijaan vuosikymmenten aikana juurtuneet arvot – vaikka Glazerien touhut julkikuvaa pahasti tahrivatkin. Manchester Unitedin arvot elävät ihmisissä. Ne siirtyvät sukupolvilta toiselle. Ihmiset antoivat Old Traffordilla mielenilmauksissa vahvan viestin: tämä seura on meidän. Ihmiset pelastivat Manhester Unitedin Superliigalta.
https://twitter.com/brittifutiscom/status/1388863340018024452?s=21
Yhteisössä on voimaa. Jalkapallomaa harppaa seuraavalle tasolle, jos tämä viesti sisäistetään. Rakennetaan seurat ihmisten ympärille. Korostetaan pelillisten linjausten ohella muutakin. Rakennetaan klubitaloja, kahviloita, kunnon katsomoita – ja vaikka perhana muutama pubikin. Tuodaan ihmiset lähelle.
The Cow ehti luoda pohjia 25 vuotta, Manchester United 143 vuotta. Viime viikot osoittavat, että nämä instituutiot elävät vielä pitkään – kiitos niihin kiintyneiden ihmisten.
